Uuden vuoden valvojaisia

Olen tietoisesti jättänyt kirjoittamatta tänne viime aikaisia kuulumisia Ansan touhuiluista tai koiruista. Toisaalta, itselleni tämä on järkyttävän hyvää terapiaa käydä asioita läpi kirjoittamalla ja saada palautetta, ideoita ja kannustusta teiltä rakkaat lukijat. Joskus se myös vie tarkoituksensa ulkopuolelle ja on ollut ehkä turvallisempaa käsitellä näitä asioita verkkosivujen ulkopuolella.

Ansan kanssa elämä on hyvin vaihtelevaa, tässä oli jo pitkä hyvä kausi, nyt taas tuntuu kuin tytöllä olisi alkanut uusi murkkukausi ja remmin päässä kärvistellään enemmän ja vähemmän. Yksinkertaisesti, Ansa kävi tänään taas ihan järkyttävillä ylikierroksilla remmilenkillä, joka kohtaan olisi pitänyt päästä ja singota sata lasissa. Suursnautseri kyllä oikein todellinen nollasta sataan sekunnissa -tyyppi.
Sisätreenit ja ihmisten vastaanotto ovat kuitenkin edenneet huiman askeleen syksyssä, treeniä on tehty (ajoittain) todella aktiivisestikin ja sitten on taas hieman hiljaisempiakin kausia. Pitäisi vain jostain saada lisää niitä koehenkilöitä.
Tänään on päivä jolloin voi vain esittää raskaan ja väsyneen huokauksen, monestakin syystä, mutta toivottavasti edessä oleva nukuttava yö helpottaa taas tilannetta.

Mökö on ottanut loppusyksyn mittaan mallia jostain ja alkanut kommentoimaan jokaikiselle vastaantulevalle jotain. Tai no, tämäkin riippuu hieman päivästä, mutta noin yleensä. Muuten ukosta on tullut ihan löpsykkä keväisen leikkauksen jälkeen, kerjää huomiota kuin mikäkin.
Lurullekin kuuluu ihan hyvää, tulee tyttö tuossa nätisti joukon jatkona. Nyt on vaan ollut niin kovat pakkaset, että eritoten meidän pikkuset ovat olleet sitä mieltä, että "täällä ulkona ei nyt tartte kovin kauaa viipyä, tassut palelevat".
En tiedä palelluttiko Ansakin tassunsa joululomalla kun oltiin aika paljon pitkillä mettälenkillä vaikka oli kylmä, kun nyt tuntuu että herkemmin kans nostelee tai alkaa nyhtään lumipaakkuja tassuistaan. No, kelleppä tuo -20 asteen pakkanen mukava olisi.
Nyt onneksi helpotti tänään, oli vain -5- -10 astetta pakkasta.

Monet itkut olisi jäänyt itkemättä ilman Ansaa, mutta myös monet naurut ja ilonhetket kokematta. Että eipä näitä karvakorvia pois ikinä vaihtaisi, vaikka välillä tuntuu kuin eläisikin jossain lastenkodissa tai päiväkodissa, on sen verta vauhdikasta menoa. Onneksi on aina yö ja yön jälkeen seuraava, helpottavampi päivä ja uusi mahdollisuus. =)