Hellurei ja hellät tunteet,
täällä sitä ollaan Mökön ja Mikan kanssa Helsingin Pasilassa hotellissa ja tosi hyvin on mennyt. Onhan tuo pieni karvapallero aika hukassa suuressa maailmassa, mutta todella itseään fiksummin on käyttäytynyt, että on ollut oikea omistajiensa ylpeydenaihe. Hyvä Mökö!
Kun Mika oli tullut Mökön kanssa vastaan mua koirahierojakurssin pitopaikan pihalle Mökö vähän kommentoi sisälle tulevalle pikkutytölle, mutta muuten on ohittanut jos jonkinmoista kulkijaa niin karvaista, kuin vähemmän karvaista todella nätisti. Katsotaan miten huominen hieronta sujuu, mutta nyt ainakin on ihan lupaavaa käytös ollut ja hyvä vähän välillä saada Mökölle "extra-aikaa", ettei kaikki mene ihan vain Ansan kanssa höösöttämiseen.
Luru jäi kotiin (tai porukoille hoitoon ANsan kanssa) kun sillä oli vielä vähän loppujuoksuiluissa hösöttämistä niin en viittinyt roudata sitä matkaani.
lauantai 25. heinäkuuta 2009
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Ansan arkatassuilut ja syötyjen pikkuhousunsuojien arvoitus
Meillä on viimeiset pari viikkoa vietetty verisissä merkeissä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Luru ei ole tykännyt pitää juoksupöksyjään ja varmaan jokainen meillä käytössä ollut liinavaate, sohvanpeite ja koiranpunkka sietävät mennä tämän viikon jälkeen pesuun kun ovat niin verisiä Lurun juoksujen jäljiltä. Ja mitä tuohon muhevaan otsikkoon tulee, liittyy se pitkälti näihin Lurun juoksuihin. Tyttö kun mokoma repii pöksyt päältään vähintään 3 kertaa päivässä, pisin aika varmaan on ollut ½ vuorokautta mitä yhdet pöksyt pysyivät jalassa. Uudet, kaupasta tuodut pöksyt säilyivät ehjinä sen 2 päivää, että verri nice. Mietinpähän tuossa vain päivänä kauniina taas löytäessäni Lurun tyhjät juoksupöksyt (niissä käytetään ½ :sta pikkuhousunsuojaa jota vaihdetaan) koiranpunkalta makkarista, että mitä niille pikkuhousunsuojille tapahtuu? Ne vain häviävät. Joskus harvoin saattaa löytyä muutama pieni murunen niistä, tai semmonen puuvillapallo sitä täytettä, usein ei sitäkään. Että eivätkä ne tyhjään häviä. Luru ilmeisesti syö ne, mutta olen vähän huolissani siitä koska eihän sellainen muovivalmisteinen puuvillapikkuhousunsuoja imeydy mihinkään vaan voi hyvinkin aiheuttaa jonkun suolitukoksen vaikka ei sitä vielä olekaan onneksi tehnyt, mutta VOI aiheuttaa. Mitäs sitten? Viimeisimmät pikkuhousunsuojat mitä ostin oli tosin ekologisesti hajoavia Ekokauppa Ruohonjuuresta, mutta silti.
Ansalla on selvästi joku isomman laatuinen pelkokausi menossa. Teiskossa pelättiin traktorin munia, maassa kenollaan olevaa liikennemerkkiä ja kotipihalla päältä ajettavasta ruohonleikkurista irrotettuja kerääjäpusseja niin että koira lamaantui aivan täysin eikä meinannut tulla tilanteesta ohitse itse lenkille. No, kävin minä sitten perjantai-iltana jokusen kerran taputtelemassa ja juttelemassa traktorinmunille ja liikennemerkille iltalenkkimme aikana, mennessä ja tullessa ennen kuin Ansa uskalsi tulla lähellekään. Tyttö jähmettyi ja jopa perääntyi täysin tiellä, vaikka nuo olivat pellon puolella etäämpänä. No, saimme toivottavasti voitettua traktorinmunat, mutta nuo kotipihassa olleet ruohonleikkurin kerääjäpussit olivat likitulkoon ylitsepääsemättömän kamalia. Mutta tästä kaikesta tuli todistettua oikeaksi ainakin Ansan kohdalla se oppi, että kun siedättämisessä käsketään mennä (ainakin meidän ideologian mukaan) juttelemaan pelottavalle liikkumattomalle esineelle jotain omiaan, jolloin koira huomaa, ettei esine olekaan niin paha kun ”mammakin menee ja juttelee sille”. No, se rohkaisi Ansaa kun istuskelin ja nojailin ko. esineisiin, silittelin niitä ja juttelin niille omiani. Onneksi kukaan vieras ei nähnyt, olisi voinut pitää lievästi sanottuna mielenvikaisena, mutta pääasia että helpotti edes inasen Ansan oloa.
Mistä päästiinkin hyvin itse kukka-aiheeseen, nimittäin viime viikon torstai-iltaan jolloin olimme Ansan kanssa pentutreffeillä tutustumassa saalisleikittämiseen (sinänsä tuttu aihe, olen käynyt saalisleikkikurssinkin) ja tapaamassa sisaruksia.
No, Ansa ei ensinnäkään osannut leikkiä yhtään. Oli ollut autossa muutaman tunnin kun olin käynyt hieromassa pari koiraa, mikä lamaannutti koiraa varmaan entisestään, mutta vieras paikka ja kymmenen uutta ihmistä istuskelemassa talon kuistilla oli Ansalle aikamoinen kauhistus. Tiedän, että koirani on kaikesta huolimatta hieman aran puoleinen ja ottaa aikansa ennen kuin Ansa pystyy relaamaan, yleensä se on toisten koirien seurassa 5-10minuuttia, ihmisten kanssa ehkä puoli tuntia. (Toimituksen sivuhuomiona kerrottakoon, etten todellakaan osaa kertoa tähän syytä, sillä koira noin normaali olosuhteissa on hirveän reipas kotona, riippuen toki tilanteesta ja vieraista ihmisistä/koirista sekä siitä miten ne käyttäytyvät.) Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta, että olemme käyneet aika paljon eri paikoissa, tavanneet erilaisia ihmisiä ja erilaisia koiria mielestäni aika paljonkin, ettei kyse ole siitä etteikö koiraa olisi sosiaalistettu, totutettu ja kaikkea. Mielestäni mä olen tehnyt kaiken ihan oppikirjan mukaan, niin kuin mulle on koulutettu, mutta se näköjään vie tuon koiran kohdalla paljon normaalia kauemmin se rohkaistuminen. En sitten tiedä säikähtikö Ansa joskus pentuna talvella niin paljon kaverini sakemannia, joka tuli aika ronskisti päälle ja yritti leikkiä, että se on aiheuttanut Ansalle tuollaista (tosin oli jo ennen sitä hieman aremman puoleinen), mutta ei Ansaa ole kyllä muuten kauheasti pelästyttänyt kukaan. Toki Ansankin pääsääntöiset leikkikaverit ja koiratutut ovat olleet pienempiä, eikä niin hirveästi kokemusta ole tuosta riisenipuolesta, joilla on ihan oma leikkityylinsä ja touhunsa, mutta.
Mutta asiaan palatakseni. Siinä sitten koitimme edes palloa heitellä Ansalle, että se vähän virkoaisi ja aikansa oltuamme saalisleikin alkeet, tosin pallolla, lähtivät sujumaan. Tosin ei niin kuin kaikilla muilla pennuilla jotka ottivat heti patukkaa suuhunsa. No, saalisleikkien lopuksi joimme kahvia ja koirat temusivat keskenään, mutta Ansa arkajalka vain pelkäsi aika hirmuisesti muita koiria eikä järin lämpimästi suhtautunut vieraisiin ihmisiinkään. Tosin lapset saivat olla aivan rauhassa, niihin se ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota. Meni liki 1,5h ennen kuin Ansa meni joukon hännillä edes vähän niin kuin ollen mukana 5 sisaruksen leikeissä ja touhuissa.
Tuo ilta oli minulle jotenkin shokeeraava, sen lisäksi että tunsin olevani kovin ulkopuolella (sen lisäksi etten ole kamala palveluskoiraihminen tai että tietäisin sen alan terminologiaa, jotta voisin juppailla sillä) muitten jutuista kun selvästi tapaavat toisiaan useammin ja ovat vanhojakin tuttuja. Mutta tuo Ansan käytös sai minutkin hirveän epävarmaksi vaikka olen tasan tarkkaan tietoinen siitä minkälainen koira Ansa on, miten se käyttäytyy uusissa tilanteissa ja taas myös sen puolen minkälainen se on kotona ja omassa arjessaan. Ansa on juuri loistava koira meille, aivan mahtava ja humoristinen veijari pilke silmäkulmassaan, niin kuin suursnautserilla kuuluukin! Se, että Ansa on aran puoleinen ei ole varsinainen ongelma meille, tiedostamme sen ja teemme sen eteen hommia joka päivä ja jonain päivänä kun Ansa on hieman aikuistunut, tuo käytös on todennäköisesti tipotiessään. Enkä muutenkaan ole koskaan halunnut koirastani mitään kamalaa puolustus-tai suojelukäytöstä esiin, en ole tähtäämässä suojelukisoihin jotenka itselleni riittää hyvin tuollainen ”vässykkä-kotikoira” jos nyt näin voi sanoa. Se, mitä me alamme noin enemmissä määrin harrastamaan Ansan kanssa, on vielä iso kysymysmerkki, mutta olen selaillut erilaisia kursseja vähän sillä silmällä, että jonnekin pitäisi syksyllä suunnistaa, mutta kun on vain nuo omatkin kurssin vetämiset ja työt. Sen kuitenkin tiedän, etten vie 8 kuukautista pentuani pyörällä lenkille niin kuin kasvattaja sanoi, että on varsin turvallista. En ota sitä riskiä, että alkaisin ehdoin tahdoin riskeeraamaan kasvuikäisen ison koiran luustoa, vaikka se ehkä turvallista olisikin. Sama koskee agilityä. On täysin eri asia, että koira hyppii itsekseen jossain mettässä vapaana ollessaan kivien, keppien ja muiden ylitte tai juoksee päin jalkaani, sen on opittava varomaan.
No, tuosta illasta seurasi sitten se, että kasvattaja soitteli minulle seuraavana päivänä (omistaa koirahoitolan) ja ehdotti, että Ansa tulisi heille hoitolaan pariksi päiväksi elokuussa niin hän voisi tarkkailla koiraa ja jos Ansa vähän rohkaistuisi. Ehdotus tuli niin puskista, että hämmennyin täysin enkä osannut edes sanoa mitään. Tätä asiaa mietittyämme päivän jos toisenkin, olemme tulleet perhepiirissämme yhä enemmän ja enemmän vakuuttuneemmaksi siitä, että Ansan tilannetta pieni häkkihoito todennäköisesti ei auttaisi yhtään. Koira ei ole tottunut häkkihoitoon, enkä muutenkaan juuri kannata henkilökohtaisesti häkkihoitoa pienissä kopperoissa, kyse on kuitenkin isosta koirasta joka on tottunut pääsemään liikkumaan vapaasti.
Ansalle paljon parempi tapa rohkaista sitä olisi varmasti se, että kasvattaja tulisi käymään meillä kotona ja näkisi koiran omassa ympäristössään ja totta kai otamme avun erittäin mielellämme vastaan, mutta se mitä se sitten on, on eri asia. Enemmän kuin mielelläni veisin Ansaa enemmän yhteistreeneihin ja tapaamaan esimerkiksi sisaruksiaan, jotta se saisi rohkeutta ja oppisi snautserikieltä vähän paremmin, se kun on hieman ronskia ja Ansaa pelottaa se, vaikka yksinään riehuukin välillä metsässä ihan samalla tavalla.
Mutta joo, asiasta pitää ehkä keskustella kun kasvattaja palaa lomiltaan, että mitä hän ajaa takaa häkkihoidolla, mitä hän haluaisi tehdä Ansalle, miten, miksi ja mitä hän ajattelee siitä olevan hyötyä. Varmasti hän ajaa takaa todella hyvää ja on hienoa, että hän haluaa auttaa ja olla tukena niin kuin lupasi (on varmaan ensimmäinen koiriemme kasvattaja joka tekee mitään hyväksemme), mutta voisimme yhdessä ehkä pohtia vielä että mikä on se tapa millä autamme Ansaa parhaiten. Meinaan tuo, että koira pistetään vieraalle hoitoon (vaikka ei nyt ehkä ihan vieras ole kyseessä, mutta eihän Ansa ole tavannut kasvattajaa sitten luovutusiän, eikä ole säännöllisesti yhteydessä tähän) ihan muuten vain vaatii ehkä hieman vielä selvennystä ja perusteluja.
Olen aika tarkka muutenkin muun muassa noista tavoista miten meidän koiraa koulutetaan ja niiden on oltava yhteydessä siihen mitä ja miten me tehdään/toimitaan. Mietin tuon torstain jälkeen sitäkin, että kun jotkut antavat koiransa toiselle koulutettavaksi johonkin kisoihin niin en varmaan kyllä ikinä itse pystyisi samaan. Meille koira on perheenjäsen, eikä mikään kilpailuväline parempaan suoritukseen, jota vieras ihminen treenaa. Kyllä minulle on tärkeää tietää mitä koiralleni a)on tehty b)tehdään c)miten d)miksi , jotta voin toimia sen kanssa paremmin. On paljon ihmisiä joilla on kokemusta enemmän koirista ja jotka osaavat auttaa vaikka itsekin työskentelen koirien kanssa, näen päivittäin erilaisia koiria ja koulutan koiria (tai heidän omistajiaan). Oman koiran kanssa kaikki tuntuu olevan aina niin erilailla.
On muutenkin eri asia tietenkin tuollaiset resque koirat, joista ei tiedä miten ne ovat joutuneet elämään ja miten niitä on kohdeltu, mutta jos minulla on vara valita oman koirani kohdalla jonka olen pentuna ottanut, niin totta kai käytän tilaisuutta hyödykseni ja otan opikseni. On paljon hyviä kouluttajia, kasvattajakin varmasti (tosin en ole ikinä itse asiassa nähnyt miten hän kouluttaa koiriaan nyt kun näin tarkkaan mietin) ja mielelläni seuraan koulutusta ja otan oppia, vaikka niin että joku muu tekee koirani kanssa jotain, mutta silloin se on aina molemminpuolista, vuorovaikutuksellista toimintaa eikä sitä että joku muu tekee jotain koiralleni selkäni takana. Koen, että siitä kun seuraan toisen toimintaa, vaikka se olisi sellaista mitä joku tekee koirani kanssa, opin aivan järjettömän paljon ja se on todella hyödyllistä, enkä haluaisi sen ns.”hiljaisen tiedon” menevän hukkaan mitä joku kokeneempi voi antaa.
Istun tällä hetkellä junassa matkalla pohjoiseen tapaamaan kaveriani, joten on hyvää aikaa kirjoittaa. Vielä kun saisin nettilinjat toimimaan niin, että pääsisin läppäriltäkin internjettiin niin avot.
Noista koirakursseista tuli vielä mieleeni muuten se, että olen varmaan hirmuisen kranttu ja vaativa Ansan kanssa kun olen selaillut ja miettinyt kaikenmoisia kursseja mihin voisimme käydä, muutama ihan potentiaalinen yritys, joka tarjoaa palveluitaan niin on toki, mutta ei mitään sellaista mikä olisi vakuuttanut täysin. Pirkanmaallakin noiden koirafirmojen määrä on lisääntynyt ihan kivasti (vai pitäisikö sanoa kauhistukseksi, noin kilpailullisesti) viimeisen vuoden aikana aika reilusti. Laatu onkin sitten eri asia, itse ainakin haluaisin tietää firman pitäjästä että missä hän on oppinsa saanut ja minkälaista koulutus on, jotta osaan valikoida parhaiten tarpeisiini sopivan palveluntarjoajan.
(Kirjoitettu maanantaina
...jatkoa keskiviikolta)
Ansa tuossa tulla rojahti syliini, taas pienen pieni sylikoira haluaa huomiota.
Kaverini Sanna oli tänään käymässä sekarotuisen Veera -koiransa kanssa. Tulivat sisälle ja Ansa mokoma komensi sitä 2 tuntia, voi Veera rukka. Veera teki kaikkensa rauhoittaakseen Ansaa, mutta tuo meidän puupää ei tajunnut yhtään toisen rauhoittavista signaaleista ja elekielestä. On Ansa sentään oman perheen koirien elekieltä oppinut lukemaan ja ymmärtää kun Luru komentaa kauemmas tmv., mutta noihin vieraisiin koiriin se ei oo vielä ymmärrystään lykännyt. Tai en mä tiiä, alkaa loppuun ideat sen kanssa kun melttoo vaan ja vaikka kuinka jättäis huomiotta tai komentais niin mikään ei tunnu auttavan. Päätti puolustaa pikkukoiriakin Veeralta ja sekin ihan turhaan.
Kun oltiin mettässä ulkona niin ei ollut mitään ongelmaa, mutta sisällä. Kun ollaan oman porukan kesken niin Ansa on superrauhallinen ja ihana, nukkuu ja muuta mut sit kun tulee vieraita niin on ihan järkyttävän rasittava louskuttaja. Syy? EN tiedä.
Mutta mä lähen viemään Ansulia ja pikkusia ulos nyt kun tää iso rotjake makaa mun sylissä vinkumassa.
Ansalla on selvästi joku isomman laatuinen pelkokausi menossa. Teiskossa pelättiin traktorin munia, maassa kenollaan olevaa liikennemerkkiä ja kotipihalla päältä ajettavasta ruohonleikkurista irrotettuja kerääjäpusseja niin että koira lamaantui aivan täysin eikä meinannut tulla tilanteesta ohitse itse lenkille. No, kävin minä sitten perjantai-iltana jokusen kerran taputtelemassa ja juttelemassa traktorinmunille ja liikennemerkille iltalenkkimme aikana, mennessä ja tullessa ennen kuin Ansa uskalsi tulla lähellekään. Tyttö jähmettyi ja jopa perääntyi täysin tiellä, vaikka nuo olivat pellon puolella etäämpänä. No, saimme toivottavasti voitettua traktorinmunat, mutta nuo kotipihassa olleet ruohonleikkurin kerääjäpussit olivat likitulkoon ylitsepääsemättömän kamalia. Mutta tästä kaikesta tuli todistettua oikeaksi ainakin Ansan kohdalla se oppi, että kun siedättämisessä käsketään mennä (ainakin meidän ideologian mukaan) juttelemaan pelottavalle liikkumattomalle esineelle jotain omiaan, jolloin koira huomaa, ettei esine olekaan niin paha kun ”mammakin menee ja juttelee sille”. No, se rohkaisi Ansaa kun istuskelin ja nojailin ko. esineisiin, silittelin niitä ja juttelin niille omiani. Onneksi kukaan vieras ei nähnyt, olisi voinut pitää lievästi sanottuna mielenvikaisena, mutta pääasia että helpotti edes inasen Ansan oloa.
Mistä päästiinkin hyvin itse kukka-aiheeseen, nimittäin viime viikon torstai-iltaan jolloin olimme Ansan kanssa pentutreffeillä tutustumassa saalisleikittämiseen (sinänsä tuttu aihe, olen käynyt saalisleikkikurssinkin) ja tapaamassa sisaruksia.
No, Ansa ei ensinnäkään osannut leikkiä yhtään. Oli ollut autossa muutaman tunnin kun olin käynyt hieromassa pari koiraa, mikä lamaannutti koiraa varmaan entisestään, mutta vieras paikka ja kymmenen uutta ihmistä istuskelemassa talon kuistilla oli Ansalle aikamoinen kauhistus. Tiedän, että koirani on kaikesta huolimatta hieman aran puoleinen ja ottaa aikansa ennen kuin Ansa pystyy relaamaan, yleensä se on toisten koirien seurassa 5-10minuuttia, ihmisten kanssa ehkä puoli tuntia. (Toimituksen sivuhuomiona kerrottakoon, etten todellakaan osaa kertoa tähän syytä, sillä koira noin normaali olosuhteissa on hirveän reipas kotona, riippuen toki tilanteesta ja vieraista ihmisistä/koirista sekä siitä miten ne käyttäytyvät.) Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta, että olemme käyneet aika paljon eri paikoissa, tavanneet erilaisia ihmisiä ja erilaisia koiria mielestäni aika paljonkin, ettei kyse ole siitä etteikö koiraa olisi sosiaalistettu, totutettu ja kaikkea. Mielestäni mä olen tehnyt kaiken ihan oppikirjan mukaan, niin kuin mulle on koulutettu, mutta se näköjään vie tuon koiran kohdalla paljon normaalia kauemmin se rohkaistuminen. En sitten tiedä säikähtikö Ansa joskus pentuna talvella niin paljon kaverini sakemannia, joka tuli aika ronskisti päälle ja yritti leikkiä, että se on aiheuttanut Ansalle tuollaista (tosin oli jo ennen sitä hieman aremman puoleinen), mutta ei Ansaa ole kyllä muuten kauheasti pelästyttänyt kukaan. Toki Ansankin pääsääntöiset leikkikaverit ja koiratutut ovat olleet pienempiä, eikä niin hirveästi kokemusta ole tuosta riisenipuolesta, joilla on ihan oma leikkityylinsä ja touhunsa, mutta.
Mutta asiaan palatakseni. Siinä sitten koitimme edes palloa heitellä Ansalle, että se vähän virkoaisi ja aikansa oltuamme saalisleikin alkeet, tosin pallolla, lähtivät sujumaan. Tosin ei niin kuin kaikilla muilla pennuilla jotka ottivat heti patukkaa suuhunsa. No, saalisleikkien lopuksi joimme kahvia ja koirat temusivat keskenään, mutta Ansa arkajalka vain pelkäsi aika hirmuisesti muita koiria eikä järin lämpimästi suhtautunut vieraisiin ihmisiinkään. Tosin lapset saivat olla aivan rauhassa, niihin se ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota. Meni liki 1,5h ennen kuin Ansa meni joukon hännillä edes vähän niin kuin ollen mukana 5 sisaruksen leikeissä ja touhuissa.
Tuo ilta oli minulle jotenkin shokeeraava, sen lisäksi että tunsin olevani kovin ulkopuolella (sen lisäksi etten ole kamala palveluskoiraihminen tai että tietäisin sen alan terminologiaa, jotta voisin juppailla sillä) muitten jutuista kun selvästi tapaavat toisiaan useammin ja ovat vanhojakin tuttuja. Mutta tuo Ansan käytös sai minutkin hirveän epävarmaksi vaikka olen tasan tarkkaan tietoinen siitä minkälainen koira Ansa on, miten se käyttäytyy uusissa tilanteissa ja taas myös sen puolen minkälainen se on kotona ja omassa arjessaan. Ansa on juuri loistava koira meille, aivan mahtava ja humoristinen veijari pilke silmäkulmassaan, niin kuin suursnautserilla kuuluukin! Se, että Ansa on aran puoleinen ei ole varsinainen ongelma meille, tiedostamme sen ja teemme sen eteen hommia joka päivä ja jonain päivänä kun Ansa on hieman aikuistunut, tuo käytös on todennäköisesti tipotiessään. Enkä muutenkaan ole koskaan halunnut koirastani mitään kamalaa puolustus-tai suojelukäytöstä esiin, en ole tähtäämässä suojelukisoihin jotenka itselleni riittää hyvin tuollainen ”vässykkä-kotikoira” jos nyt näin voi sanoa. Se, mitä me alamme noin enemmissä määrin harrastamaan Ansan kanssa, on vielä iso kysymysmerkki, mutta olen selaillut erilaisia kursseja vähän sillä silmällä, että jonnekin pitäisi syksyllä suunnistaa, mutta kun on vain nuo omatkin kurssin vetämiset ja työt. Sen kuitenkin tiedän, etten vie 8 kuukautista pentuani pyörällä lenkille niin kuin kasvattaja sanoi, että on varsin turvallista. En ota sitä riskiä, että alkaisin ehdoin tahdoin riskeeraamaan kasvuikäisen ison koiran luustoa, vaikka se ehkä turvallista olisikin. Sama koskee agilityä. On täysin eri asia, että koira hyppii itsekseen jossain mettässä vapaana ollessaan kivien, keppien ja muiden ylitte tai juoksee päin jalkaani, sen on opittava varomaan.
No, tuosta illasta seurasi sitten se, että kasvattaja soitteli minulle seuraavana päivänä (omistaa koirahoitolan) ja ehdotti, että Ansa tulisi heille hoitolaan pariksi päiväksi elokuussa niin hän voisi tarkkailla koiraa ja jos Ansa vähän rohkaistuisi. Ehdotus tuli niin puskista, että hämmennyin täysin enkä osannut edes sanoa mitään. Tätä asiaa mietittyämme päivän jos toisenkin, olemme tulleet perhepiirissämme yhä enemmän ja enemmän vakuuttuneemmaksi siitä, että Ansan tilannetta pieni häkkihoito todennäköisesti ei auttaisi yhtään. Koira ei ole tottunut häkkihoitoon, enkä muutenkaan juuri kannata henkilökohtaisesti häkkihoitoa pienissä kopperoissa, kyse on kuitenkin isosta koirasta joka on tottunut pääsemään liikkumaan vapaasti.
Ansalle paljon parempi tapa rohkaista sitä olisi varmasti se, että kasvattaja tulisi käymään meillä kotona ja näkisi koiran omassa ympäristössään ja totta kai otamme avun erittäin mielellämme vastaan, mutta se mitä se sitten on, on eri asia. Enemmän kuin mielelläni veisin Ansaa enemmän yhteistreeneihin ja tapaamaan esimerkiksi sisaruksiaan, jotta se saisi rohkeutta ja oppisi snautserikieltä vähän paremmin, se kun on hieman ronskia ja Ansaa pelottaa se, vaikka yksinään riehuukin välillä metsässä ihan samalla tavalla.
Mutta joo, asiasta pitää ehkä keskustella kun kasvattaja palaa lomiltaan, että mitä hän ajaa takaa häkkihoidolla, mitä hän haluaisi tehdä Ansalle, miten, miksi ja mitä hän ajattelee siitä olevan hyötyä. Varmasti hän ajaa takaa todella hyvää ja on hienoa, että hän haluaa auttaa ja olla tukena niin kuin lupasi (on varmaan ensimmäinen koiriemme kasvattaja joka tekee mitään hyväksemme), mutta voisimme yhdessä ehkä pohtia vielä että mikä on se tapa millä autamme Ansaa parhaiten. Meinaan tuo, että koira pistetään vieraalle hoitoon (vaikka ei nyt ehkä ihan vieras ole kyseessä, mutta eihän Ansa ole tavannut kasvattajaa sitten luovutusiän, eikä ole säännöllisesti yhteydessä tähän) ihan muuten vain vaatii ehkä hieman vielä selvennystä ja perusteluja.
Olen aika tarkka muutenkin muun muassa noista tavoista miten meidän koiraa koulutetaan ja niiden on oltava yhteydessä siihen mitä ja miten me tehdään/toimitaan. Mietin tuon torstain jälkeen sitäkin, että kun jotkut antavat koiransa toiselle koulutettavaksi johonkin kisoihin niin en varmaan kyllä ikinä itse pystyisi samaan. Meille koira on perheenjäsen, eikä mikään kilpailuväline parempaan suoritukseen, jota vieras ihminen treenaa. Kyllä minulle on tärkeää tietää mitä koiralleni a)on tehty b)tehdään c)miten d)miksi , jotta voin toimia sen kanssa paremmin. On paljon ihmisiä joilla on kokemusta enemmän koirista ja jotka osaavat auttaa vaikka itsekin työskentelen koirien kanssa, näen päivittäin erilaisia koiria ja koulutan koiria (tai heidän omistajiaan). Oman koiran kanssa kaikki tuntuu olevan aina niin erilailla.
On muutenkin eri asia tietenkin tuollaiset resque koirat, joista ei tiedä miten ne ovat joutuneet elämään ja miten niitä on kohdeltu, mutta jos minulla on vara valita oman koirani kohdalla jonka olen pentuna ottanut, niin totta kai käytän tilaisuutta hyödykseni ja otan opikseni. On paljon hyviä kouluttajia, kasvattajakin varmasti (tosin en ole ikinä itse asiassa nähnyt miten hän kouluttaa koiriaan nyt kun näin tarkkaan mietin) ja mielelläni seuraan koulutusta ja otan oppia, vaikka niin että joku muu tekee koirani kanssa jotain, mutta silloin se on aina molemminpuolista, vuorovaikutuksellista toimintaa eikä sitä että joku muu tekee jotain koiralleni selkäni takana. Koen, että siitä kun seuraan toisen toimintaa, vaikka se olisi sellaista mitä joku tekee koirani kanssa, opin aivan järjettömän paljon ja se on todella hyödyllistä, enkä haluaisi sen ns.”hiljaisen tiedon” menevän hukkaan mitä joku kokeneempi voi antaa.
Istun tällä hetkellä junassa matkalla pohjoiseen tapaamaan kaveriani, joten on hyvää aikaa kirjoittaa. Vielä kun saisin nettilinjat toimimaan niin, että pääsisin läppäriltäkin internjettiin niin avot.
Noista koirakursseista tuli vielä mieleeni muuten se, että olen varmaan hirmuisen kranttu ja vaativa Ansan kanssa kun olen selaillut ja miettinyt kaikenmoisia kursseja mihin voisimme käydä, muutama ihan potentiaalinen yritys, joka tarjoaa palveluitaan niin on toki, mutta ei mitään sellaista mikä olisi vakuuttanut täysin. Pirkanmaallakin noiden koirafirmojen määrä on lisääntynyt ihan kivasti (vai pitäisikö sanoa kauhistukseksi, noin kilpailullisesti) viimeisen vuoden aikana aika reilusti. Laatu onkin sitten eri asia, itse ainakin haluaisin tietää firman pitäjästä että missä hän on oppinsa saanut ja minkälaista koulutus on, jotta osaan valikoida parhaiten tarpeisiini sopivan palveluntarjoajan.
(Kirjoitettu maanantaina
...jatkoa keskiviikolta)
Ansa tuossa tulla rojahti syliini, taas pienen pieni sylikoira haluaa huomiota.
Kaverini Sanna oli tänään käymässä sekarotuisen Veera -koiransa kanssa. Tulivat sisälle ja Ansa mokoma komensi sitä 2 tuntia, voi Veera rukka. Veera teki kaikkensa rauhoittaakseen Ansaa, mutta tuo meidän puupää ei tajunnut yhtään toisen rauhoittavista signaaleista ja elekielestä. On Ansa sentään oman perheen koirien elekieltä oppinut lukemaan ja ymmärtää kun Luru komentaa kauemmas tmv., mutta noihin vieraisiin koiriin se ei oo vielä ymmärrystään lykännyt. Tai en mä tiiä, alkaa loppuun ideat sen kanssa kun melttoo vaan ja vaikka kuinka jättäis huomiotta tai komentais niin mikään ei tunnu auttavan. Päätti puolustaa pikkukoiriakin Veeralta ja sekin ihan turhaan.
Kun oltiin mettässä ulkona niin ei ollut mitään ongelmaa, mutta sisällä. Kun ollaan oman porukan kesken niin Ansa on superrauhallinen ja ihana, nukkuu ja muuta mut sit kun tulee vieraita niin on ihan järkyttävän rasittava louskuttaja. Syy? EN tiedä.
Mutta mä lähen viemään Ansulia ja pikkusia ulos nyt kun tää iso rotjake makaa mun sylissä vinkumassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
