Meillä on koirat olleet hieman levottomia muutaman viimeisen päivän. Ulkona, ja ulos, on täytynyt haukkua kaikkea vaikkei siellä varmastikaan menisi tai olisi mitään. Hieman raivostuttavaa sanoisinko. Olen kutsunut koiria sisälle kun ne ovat olleet hiljaa ja yrittänyt olla palkitsematta niitä huomiollani silloin kun ne räksyttävät jollekin. Hieman huvittuneena, osaksi noloissani olen niitä keittiön ikkunasta tuijotellut ja kun en minä ole nähnyt mitään haukkumisen arvoista ulkona. Mutta mistäs minä mitään tietäisin...
Meille pitäisi tulla huomiseksi kaksi hoitokoiraa, mutta saa nähdä miten käy. Niiden piti tulla tänä iltana, nyt kurssin jälkeen vielä käymään ja tutustumaan jotta huomenaamuinen olisi helpompi. Kaksi bordercollie narttua lisää meidän eläintarhaamme päiväksi, saa nähdä miten käy.
Tulimme juuri Dogwitin koiran hyvän olon luennolta jolla pentu- ja arkitottiskurssimme alkavat. (Toimituksen huomio: miksei nimi voisi olla koiran hyvinvointiluento, kuulostaisi jotenkin järkevämmältä...) Ihmisiä oli aika mukavasti, itseasiassa kymmenkunta. Sain uuden ilmoittautumisen Teiskon arkitottiskurssille, joten siellä on nyt sitten yksi pentu- ja yksi arkitottislainen. Pitänee miettiä jotain soveltavaa yhdistelmäkurssia jollei kursseille tule uusia ilmoittautumisia vielä lisää. Jaoimme pentukurssin Kangasalla kahtia, joten onpahan ainakin tilaa treenata ja jokainen saa yksilöllistä opetusta. Mika alkaa vetämään toista ryhmää ja mulla on toinen + Teiskon kurssi. Onneksi on olemassa kouluttautuneita apuopettajia eli kaikki ei kaadu yksinomaan minun varaani.
Aktivointikongit ovat näyttäneet menevän hyvin kaupaksi ja aika moni kyseli valjaita sekä pantaa. Toivottavasti eivät sentään säikähtäneet paria kurssilla olevaa leikki- ja testituokiota, kun tutustuimme koirien välineisiin, kuten pantoihin ja remmeihin sekä saimme esimakua koiran koulutuksesta noin ihmisiä apunakäyttäen. Hieman riskialtis tapa, mutta hyvin ihmiset näyttivät lähtevän siihen mukaan. Toisekseen, konreettisilla esimerkeillä on huomattavasti enemmän hyötyä oppimisen näkökulmasta kuin pelkällä puheen paapatuksella josta tuskin muistaa kuin osan.
Ensi viikolla jatkuu kuitenkin kurssitus...
Klo 22.02 jatkoa...
Bordercolliet kävivät tutustumassa. Vanhempi oli hieman varautunut, mutta loppu peleissä koirien yhteiselo tuolla läheisessä metsikössä sujui oikein mukavasti eli uskon huomisenkin menevän ihan sutjakkaasti. Paimenkoirinahan ne ovat aika eri maata kuin mitä meillä koirat ovat ja nuo asuvat maatilalla eli aika erilaisissa olosuhteissa kuin mitä me pystymme tarjoamaan luhtitalosta.
tiistai 29. heinäkuuta 2008
torstai 17. heinäkuuta 2008
Naksutinkoulutuksen kaksi puolta
Uusi yritys kun edellinen teksti hävisi bittiavaruuteen...
Meillä oli Mökön kanssa tänään kolmas kerta VMA:n naksutin-koirankoulutuskurssia. Mökö boy ei taaskaan loistanut edukseen, osaksi laiskan harjoittelun ja ympäristön sekoittaman pään takia. Ensimmäisen 5-10 minuuttia poika oli levoton, mutta rauhoittui yllättävän äkkiä todella iisiksi, istuskeli kentsulla ja katseli maailman menoa. Ja mikä harvinaisinta, Mökö jopa kävi makaamaan vieraalla paikalla ympäröivästä maailmanmenosta huolimatta.
Tosin tätä iloa ei jatkunut loppuun saakka, sillä päästin Mökön irti ja se lähti haahuilemaan. Tuli kyllä lopulta nätisti takaisin luokse, mutta... Niin, tämä on tämä mutta. Päämäärä johon aina pyrin omassa koulutuksessani ja opastaessani muita "käskyt tai vihjesanat ovat ehdottomia", se ei ole tilaisuus koiralle arpoa kannattaako tulla vai ei.
Mökö tapasi tämän VMA:n pikku suursnautseripennun ja tykkäsi peuhata sen kanssa. Minua jäi kyllä hieman mietityttämään VMA:n kysymys siitä, onko tämä Mökön tyypillistä leikkiä. Kai? Keskustelimme myös vetoleikeistä, joita meillä ei juurikaan ole käytetty. Mökö ei edes olla järin innostunut vetämään kenenkään ihmisen kanssa lelua, mutta Luru toki pitää kiinni voimalla kuin pienestä kylästä lähtisi. Toki koirat tykkäävät keskenään vetoleikeistä, mutta se on sitten taas eri asia. Itse olen käyttänyt vetoleikkejä koulutustilanteissa palkitsemiskeinoina minimaalisen vähän, ne ovat hieman riskialttiita. Tosin voisin kuvitella, että meidän koirilla ne toimisivat ok, eivätkä ajaisi ylikierroksille koska koiramme ei ole mitään "veto- tai pallohulluja", mutta kaikille koirille en uskaltaisi ainakaan liiallisissa määrin vetoleikkejä suositella.
Mutta joo, tämä ei ollut se pääasia.
Se itse asia mistä minun piti kirjoittaa oli ennemmin tuo koulutus jota käymme ja ideologia jota yritän omaksua.
Naksutinkoulutus on hyvin mekaaninen taito ja tekninen koulutusmuoto. Mielestäni se kuitenkin unohtaa jotain. Itse olen saanut koulutukseni hyvin koirien käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta, jossa koulutusmetodit tai oppimiskäsitykset eivät ole näytelleet niin merkittävää roolia. Koulutuksessani on huomioitu koiran luontainen käyttäytyminen ja pyritty ennakoinnilla välttämään mm. konflikteja ja muita epäasiallisia tilanteita. Sen takia haenkin sille vahvistusta omaan ammattitaitooni nimenomaan koulutustekniseltä puolelta eri paikoista.
Olen alkanut uskomaan naksutinkoulutuksen voimaan, mutta se herättää minussa silti monia kysymyksiä.
Peittääkö naksutin koiran pelot tai muut luontaiset käyttäytymistarpeet alleen? Eli miten välttää naksutus esimerkiksi koiran pelkotilojen aikana kun siedätetään koiraa toisiin koiriin tai jossain muissa nk. ongelmatilanteissa.
Keskustelin VMA:n kanssa snautserifoorumilla käydyistä koulutuspoliittisista keskusteluista ja kysyin häneltä, mitä hän toimisi ja tekisi. No... Hänellä ei ole kokemusta ongelmakoirista, ok. Enkä saanut muutenkaan järin kattavaa tai tyydyttävää vastausta (tosin en tiedä mitä hain, pitäisi olla aikaa keskustella syvällisesti ja perehtyä aiheeseen). Oli koira nuori tai vanha, hän kuitenkin lähtisi samalla tavalla mekaanisia taitoja hyödyntämällä lähestymään ongelmaa.
Tässä heräsikin minulle kysymys, riittääkö se? Onko naksutinkoulutus aukoton? Miten näillä teknisillä harjoituksilla ja naksutinkoulutusta hyödyntämällä voidaan selvitä esimerkiksi jo olemassa olevasta ongelmasta, kuten koiran karkailusta tai hihnassa vetämisestä, joista foorumilla oli erityisen paljon polemiikkia. Ymmärrän, niin kuin VMA sanoi että hänen koirillaan ei ole ollut kyseisenlaisia ongelmatilanteita, koska hän on ennaltaehkäissyt ne omalla toiminnallaan, mutta jos tilanne on jo päällänsä ja siihen etsitään ratkaisua... Näistä jo olemassa olevien ongelmien ratkaisumenetelmistä ja -tavoista olen kiinnostunut.
Minulla on kesken yksi Naksutinkoulutusta käsittelevä opus jota janoan loppuun, mutta aika ei ole tahtonut riittää että olisin saanut keskityttyä kirjan loppuun saattamiseen. Toivoisin löytäväni muun muassa sieltä vastauksia kysymyksiini.
Kirjan luettuani toivoisin myös ymmärtäväni kokonaisvaltaisemmin koko naksutinkoulutuksen ideologiaa. Tällä hetkellä minusta tuntuu lähinnä siltä, että hyödynnän sieltä palasia ja käytän naksutinta joissain tilaiteissa, mutta en saa siitä täyttä hyötyä irti ,jotta pystyisin olemaan koiralleni paras mahdollinen kouluttaja ja hyödyntämään tuota tietotaitoa omassa elämässäni.
Se, miten saan tulevaisuudessa mahdollisesti naksutinkoulutuksen yhdistettynä tähän monipuoliseen käyttäytymistieteelliseen näkökulmaan, on suuri tavoitteeni. Uskon molempien voimaan, mutta tällä hetkellä en näe palapelin palojen loksahtavan täysin yhteen ja siihen tarvitsen kokeneempien ihmisten apua.
Monessa yhteydessä puhutaan siitä, että koirien kouluttaminen on mekaaninen taito. Toki voi olla, mutta itse haluan uskoa kokonaisvaltaisempaan näkemykseen joka pohjautuu muuhunkin kuin kouluttajan teknisille kyvyille. Koiran koulutuksessa ja omistamisessa tulisi pystyä hyödyntämään sekä näitä teknisiä taitoja, että koiran luontaista käyttäytymistä ja muita luonnonvaroja. Vaikka operantti tai välineellinen ehdollistuminen (mitä naksutinkoulutuskin edustaa) ovat toki tietyllä tavalla ajateltuna koirien luontaisen käyttäytymisen hyödyntämistä (saat mitä vahvistat tai et vahvista -ideologiaa), ei koirilla elävässä elämässä kuitenkaan ole ketään naksauttelemassa eli miten ne silloin pärjäävät ja ovat ja elävät...
Koira toimii siten mistä saa parhaimman palkkionsa.
Koiralle naksutimen ääni merkitsee palkintoa, jotain hyvää ja tavoiteltavaa eli sen kannattaa toimia tietyllä tavalla josta seuraa naksautus ja palkinto.
Palkkion tulee olla parempi kuin ympäristöstä saatava vahviste, kuten sähköpostit kuusen juurella tai ohikulkeva mummo jolle voi räksyttää.
Haluan lisätietoja naksutinkoulutuksen hyödyntämistä nk. "ongelmakoiratyössä". (vaikka useimminhan me omistajat olemme ne ongelmien aiheuttajat) Vinkkejä? Ideoita? Hyviä artikkeleita tai muuta materiaalia? Anyone?
Meillä oli Mökön kanssa tänään kolmas kerta VMA:n naksutin-koirankoulutuskurssia. Mökö boy ei taaskaan loistanut edukseen, osaksi laiskan harjoittelun ja ympäristön sekoittaman pään takia. Ensimmäisen 5-10 minuuttia poika oli levoton, mutta rauhoittui yllättävän äkkiä todella iisiksi, istuskeli kentsulla ja katseli maailman menoa. Ja mikä harvinaisinta, Mökö jopa kävi makaamaan vieraalla paikalla ympäröivästä maailmanmenosta huolimatta.
Tosin tätä iloa ei jatkunut loppuun saakka, sillä päästin Mökön irti ja se lähti haahuilemaan. Tuli kyllä lopulta nätisti takaisin luokse, mutta... Niin, tämä on tämä mutta. Päämäärä johon aina pyrin omassa koulutuksessani ja opastaessani muita "käskyt tai vihjesanat ovat ehdottomia", se ei ole tilaisuus koiralle arpoa kannattaako tulla vai ei.
Mökö tapasi tämän VMA:n pikku suursnautseripennun ja tykkäsi peuhata sen kanssa. Minua jäi kyllä hieman mietityttämään VMA:n kysymys siitä, onko tämä Mökön tyypillistä leikkiä. Kai? Keskustelimme myös vetoleikeistä, joita meillä ei juurikaan ole käytetty. Mökö ei edes olla järin innostunut vetämään kenenkään ihmisen kanssa lelua, mutta Luru toki pitää kiinni voimalla kuin pienestä kylästä lähtisi. Toki koirat tykkäävät keskenään vetoleikeistä, mutta se on sitten taas eri asia. Itse olen käyttänyt vetoleikkejä koulutustilanteissa palkitsemiskeinoina minimaalisen vähän, ne ovat hieman riskialttiita. Tosin voisin kuvitella, että meidän koirilla ne toimisivat ok, eivätkä ajaisi ylikierroksille koska koiramme ei ole mitään "veto- tai pallohulluja", mutta kaikille koirille en uskaltaisi ainakaan liiallisissa määrin vetoleikkejä suositella.
Mutta joo, tämä ei ollut se pääasia.
Se itse asia mistä minun piti kirjoittaa oli ennemmin tuo koulutus jota käymme ja ideologia jota yritän omaksua.
Naksutinkoulutus on hyvin mekaaninen taito ja tekninen koulutusmuoto. Mielestäni se kuitenkin unohtaa jotain. Itse olen saanut koulutukseni hyvin koirien käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta, jossa koulutusmetodit tai oppimiskäsitykset eivät ole näytelleet niin merkittävää roolia. Koulutuksessani on huomioitu koiran luontainen käyttäytyminen ja pyritty ennakoinnilla välttämään mm. konflikteja ja muita epäasiallisia tilanteita. Sen takia haenkin sille vahvistusta omaan ammattitaitooni nimenomaan koulutustekniseltä puolelta eri paikoista.
Olen alkanut uskomaan naksutinkoulutuksen voimaan, mutta se herättää minussa silti monia kysymyksiä.
Peittääkö naksutin koiran pelot tai muut luontaiset käyttäytymistarpeet alleen? Eli miten välttää naksutus esimerkiksi koiran pelkotilojen aikana kun siedätetään koiraa toisiin koiriin tai jossain muissa nk. ongelmatilanteissa.
Keskustelin VMA:n kanssa snautserifoorumilla käydyistä koulutuspoliittisista keskusteluista ja kysyin häneltä, mitä hän toimisi ja tekisi. No... Hänellä ei ole kokemusta ongelmakoirista, ok. Enkä saanut muutenkaan järin kattavaa tai tyydyttävää vastausta (tosin en tiedä mitä hain, pitäisi olla aikaa keskustella syvällisesti ja perehtyä aiheeseen). Oli koira nuori tai vanha, hän kuitenkin lähtisi samalla tavalla mekaanisia taitoja hyödyntämällä lähestymään ongelmaa.
Tässä heräsikin minulle kysymys, riittääkö se? Onko naksutinkoulutus aukoton? Miten näillä teknisillä harjoituksilla ja naksutinkoulutusta hyödyntämällä voidaan selvitä esimerkiksi jo olemassa olevasta ongelmasta, kuten koiran karkailusta tai hihnassa vetämisestä, joista foorumilla oli erityisen paljon polemiikkia. Ymmärrän, niin kuin VMA sanoi että hänen koirillaan ei ole ollut kyseisenlaisia ongelmatilanteita, koska hän on ennaltaehkäissyt ne omalla toiminnallaan, mutta jos tilanne on jo päällänsä ja siihen etsitään ratkaisua... Näistä jo olemassa olevien ongelmien ratkaisumenetelmistä ja -tavoista olen kiinnostunut.
Minulla on kesken yksi Naksutinkoulutusta käsittelevä opus jota janoan loppuun, mutta aika ei ole tahtonut riittää että olisin saanut keskityttyä kirjan loppuun saattamiseen. Toivoisin löytäväni muun muassa sieltä vastauksia kysymyksiini.
Kirjan luettuani toivoisin myös ymmärtäväni kokonaisvaltaisemmin koko naksutinkoulutuksen ideologiaa. Tällä hetkellä minusta tuntuu lähinnä siltä, että hyödynnän sieltä palasia ja käytän naksutinta joissain tilaiteissa, mutta en saa siitä täyttä hyötyä irti ,jotta pystyisin olemaan koiralleni paras mahdollinen kouluttaja ja hyödyntämään tuota tietotaitoa omassa elämässäni.
Se, miten saan tulevaisuudessa mahdollisesti naksutinkoulutuksen yhdistettynä tähän monipuoliseen käyttäytymistieteelliseen näkökulmaan, on suuri tavoitteeni. Uskon molempien voimaan, mutta tällä hetkellä en näe palapelin palojen loksahtavan täysin yhteen ja siihen tarvitsen kokeneempien ihmisten apua.
Monessa yhteydessä puhutaan siitä, että koirien kouluttaminen on mekaaninen taito. Toki voi olla, mutta itse haluan uskoa kokonaisvaltaisempaan näkemykseen joka pohjautuu muuhunkin kuin kouluttajan teknisille kyvyille. Koiran koulutuksessa ja omistamisessa tulisi pystyä hyödyntämään sekä näitä teknisiä taitoja, että koiran luontaista käyttäytymistä ja muita luonnonvaroja. Vaikka operantti tai välineellinen ehdollistuminen (mitä naksutinkoulutuskin edustaa) ovat toki tietyllä tavalla ajateltuna koirien luontaisen käyttäytymisen hyödyntämistä (saat mitä vahvistat tai et vahvista -ideologiaa), ei koirilla elävässä elämässä kuitenkaan ole ketään naksauttelemassa eli miten ne silloin pärjäävät ja ovat ja elävät...
Koira toimii siten mistä saa parhaimman palkkionsa.
Koiralle naksutimen ääni merkitsee palkintoa, jotain hyvää ja tavoiteltavaa eli sen kannattaa toimia tietyllä tavalla josta seuraa naksautus ja palkinto.
Palkkion tulee olla parempi kuin ympäristöstä saatava vahviste, kuten sähköpostit kuusen juurella tai ohikulkeva mummo jolle voi räksyttää.
Haluan lisätietoja naksutinkoulutuksen hyödyntämistä nk. "ongelmakoiratyössä". (vaikka useimminhan me omistajat olemme ne ongelmien aiheuttajat) Vinkkejä? Ideoita? Hyviä artikkeleita tai muuta materiaalia? Anyone?
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Ikuinen koulutusongelma
*syvä huokaus*
Olen pettynyt erään isomman "snausterirodun" keskustelufoorumin antiin. Sain suunnilleen tappotuomion siellä, esitettyäni hieman pehmeämpiä ja koiralähtöisempiä vaihtoehtoja muun muassa koiran karkailemisongelmaan sekä hihnassa vetämiseen.
Liityin kyseiselle foorumille vasta viime viikolla ihan vain sen takia, että halusin lisätietoa kyseisestä rodusta (haaveilemme itse ko. koirarodusta) . Lueskeltuani mielestäni mielenkiintoisia viestilistoja ajattelin ehdottaa hieman koiraystävällisempiä toimintatapoja muutamaan viestiketjuun, koska useat kirjoittajat kyseisellä foorumilla olivat nk. vanhakantaisen koirakoulutuksen ystäviä.
Koira pitäisi selättää (perinteinen johtajuusideologia jota itse henkilökohtaisesti vastustan jyrkästi), huutaminen ja rähjääminen sekä eri kirosanojen hokeminen jotenkin muka parantaisi tai tehostaisi koulutusta tai asian perille menoa.
Aivan kuin iso koira olisi sen kummallisempi koulutettava kuin pieni koira tai että iso koira tarvitsee fyysistä väkivaltaa ja johtajuuta enemmän kuin pieni. Kirjoittajat viittasivat siihen, että minulla on todennäköisesti pieniä koiria koska puhun niin pehmeitä, mutta sitä en toden totta ymmärrä mikä tekee pienten koirien kouluttamisesta niin paljon helpompaa kuin isojen.
Jokaisella koiralla on rotuun tai kokoon katsomatta omat kommervenkkinsä ja jokainen tarvitsee oman henkilökohtaisen koulutussuunnitelmansa. Toki jokainen koira tarvitsee kouluttaa eritavalla, sitä en kielläkään... En silti jaksa uskoa siihen, että tähän tarvitsisi missään määrin kuulua yhtään ollenkaan fyysistä koskemista (väkivaltaa, alistamista tmv.) tai huutamista tai muitakaan perinteisiä vanhakantaisia koiran koulutusmetodeita.
Eikä koulutusmetodini tai toimintatapani perustu pelkästään kirjallisuuteen vaan olen saanut maistaa näitä "ongelmakoiria" ihan riittämiin omasta takaa. Eli en todellakaan keksi aivan tyhjästä hatusta näitä asioita vaan kaikelle on yleensä kantava pohja, perustelu ja selitys, joka on mielestäni hyvin looginen ja pohjautuu koiran luontaisen käyttäytymisen tuntemiselle.
Tämähän tässä pehmeämmässä ideologiassa on mielestäni parasta, se on loogista ja kaikelle on järkeenkäypä perustelu ja selitys, ei tarvitse miettiä että "mitä hyödyn siitä että heitän koirani selälleen, mitä se siitä ymmärtää ja mitä se merkitsee meidän suhteellemme".
.........................................................................................................................................
Mutta arkipäiväisempiin asioihin ja omiin koiriimme...
Mökö on ollut viimeiset pari päivää todella mahdoton Teiskossa. Ilmeisesti jollain naapurin nartulla on mehevät juoksut kun pojan pää on hieman sekaisin ja se on tahtonut karkailla pihasta täysin korvattomana nenä maassa kohti kyseistä taloa jossa juoksuinen narttu asuu. Eilenillalla sain hakea sen jo puolesta välistä mäkeä ennen kuin se kiinnitti mitään huomiota minuun. Saati sitten, että pari kertaa sen keskittymistä sain houkutella ennen kuin edes lähti mukaani kotiin asti kun aina löytyi matkalta jotain parempaa.
Pitäisi ehkä leikkauttaa tai jotain... Tuolloin ei ainakaan olisi jatkuvaa juoksuongelmaa meidän perheen koirien narttujen suhteen, eikä tarvitsisi pelätä kylälle vieraiden naisten pariin karkailemista. Muuten kun Mökö on tosi nätisti pihassa ja tottelee luoksetulo käskyä ja haluaa pysytellä lähettyvillä.
Olen pettynyt erään isomman "snausterirodun" keskustelufoorumin antiin. Sain suunnilleen tappotuomion siellä, esitettyäni hieman pehmeämpiä ja koiralähtöisempiä vaihtoehtoja muun muassa koiran karkailemisongelmaan sekä hihnassa vetämiseen.
Liityin kyseiselle foorumille vasta viime viikolla ihan vain sen takia, että halusin lisätietoa kyseisestä rodusta (haaveilemme itse ko. koirarodusta) . Lueskeltuani mielestäni mielenkiintoisia viestilistoja ajattelin ehdottaa hieman koiraystävällisempiä toimintatapoja muutamaan viestiketjuun, koska useat kirjoittajat kyseisellä foorumilla olivat nk. vanhakantaisen koirakoulutuksen ystäviä.
Koira pitäisi selättää (perinteinen johtajuusideologia jota itse henkilökohtaisesti vastustan jyrkästi), huutaminen ja rähjääminen sekä eri kirosanojen hokeminen jotenkin muka parantaisi tai tehostaisi koulutusta tai asian perille menoa.
Aivan kuin iso koira olisi sen kummallisempi koulutettava kuin pieni koira tai että iso koira tarvitsee fyysistä väkivaltaa ja johtajuuta enemmän kuin pieni. Kirjoittajat viittasivat siihen, että minulla on todennäköisesti pieniä koiria koska puhun niin pehmeitä, mutta sitä en toden totta ymmärrä mikä tekee pienten koirien kouluttamisesta niin paljon helpompaa kuin isojen.
Jokaisella koiralla on rotuun tai kokoon katsomatta omat kommervenkkinsä ja jokainen tarvitsee oman henkilökohtaisen koulutussuunnitelmansa. Toki jokainen koira tarvitsee kouluttaa eritavalla, sitä en kielläkään... En silti jaksa uskoa siihen, että tähän tarvitsisi missään määrin kuulua yhtään ollenkaan fyysistä koskemista (väkivaltaa, alistamista tmv.) tai huutamista tai muitakaan perinteisiä vanhakantaisia koiran koulutusmetodeita.
Eikä koulutusmetodini tai toimintatapani perustu pelkästään kirjallisuuteen vaan olen saanut maistaa näitä "ongelmakoiria" ihan riittämiin omasta takaa. Eli en todellakaan keksi aivan tyhjästä hatusta näitä asioita vaan kaikelle on yleensä kantava pohja, perustelu ja selitys, joka on mielestäni hyvin looginen ja pohjautuu koiran luontaisen käyttäytymisen tuntemiselle.
Tämähän tässä pehmeämmässä ideologiassa on mielestäni parasta, se on loogista ja kaikelle on järkeenkäypä perustelu ja selitys, ei tarvitse miettiä että "mitä hyödyn siitä että heitän koirani selälleen, mitä se siitä ymmärtää ja mitä se merkitsee meidän suhteellemme".
.........................................................................................................................................
Mutta arkipäiväisempiin asioihin ja omiin koiriimme...
Mökö on ollut viimeiset pari päivää todella mahdoton Teiskossa. Ilmeisesti jollain naapurin nartulla on mehevät juoksut kun pojan pää on hieman sekaisin ja se on tahtonut karkailla pihasta täysin korvattomana nenä maassa kohti kyseistä taloa jossa juoksuinen narttu asuu. Eilenillalla sain hakea sen jo puolesta välistä mäkeä ennen kuin se kiinnitti mitään huomiota minuun. Saati sitten, että pari kertaa sen keskittymistä sain houkutella ennen kuin edes lähti mukaani kotiin asti kun aina löytyi matkalta jotain parempaa.
Pitäisi ehkä leikkauttaa tai jotain... Tuolloin ei ainakaan olisi jatkuvaa juoksuongelmaa meidän perheen koirien narttujen suhteen, eikä tarvitsisi pelätä kylälle vieraiden naisten pariin karkailemista. Muuten kun Mökö on tosi nätisti pihassa ja tottelee luoksetulo käskyä ja haluaa pysytellä lähettyvillä.
torstai 10. heinäkuuta 2008
Parempi yritys
Tällä kertaa minulla on mukavampaa kerrottavaa... Kotiuduimme Teiskosta tänään ja niinpä on Lurukin taas kotosalla. Yllättävän suopeasti Mökö on kodinhengettärenä naisensa vastaanottanut takaisin kotiin, mitä nyt joku oli kurssin aikana oksentanut keskelle olohuoneen lattiaa, mutta näille ei aina voi mitään.
Ulkoilin toissapäivänä Lurun kanssa tuolla maalla niin, että Luru oli vapaana minulla liki koko matkan. Se kulki kuin unelma, pääsääntöisesti vasemmalla puolellani, mutta toki välillä jäi haistelemaan puskaa. Luru ottaa hyvin kontaktia ja pysyttelee lähettyvillä, ihana käydä sen kanssa lenkillä. Yllättävintä tässä oli se, että eräässä pihassa oli belkkari haukkumassa, mutta Luru ei sännännyt sen luokse vaan kulki vieressäni kuin kysyen "saanko mamma mennä". Kaksi kertaa se meni eteeni kuin lähteäkseen, mutta eipä lähtenyt mihinkään kun otti hyvin kontaktia minuun ja pääsimme tilanteesta. Tosin jäin sitten juttelemaan kyseisen talon emännän kanssa ja koirat kohtasivat. Luru ei jälkijuoksuihinsa kaivannut ylipääräisiä pepunhaistelijoita, jotka ärähti kauemmas, mutta ihmiset olivat ihania.
Eilen menimme Lurun ja Lempin (äidin koira) samaisen lenkin, tosin koirat olivat vapaana vain murto-osan edellisestä. Luru pysytteli hyvin lähettyvillä, mutta Lempi. Se kyllä tuli luokse, mutta sen tämä etäisyys minusta oli huomattavasti pidempi. Lempi saattoi juosta 20-50 metrin päähän minusta ja vasta sitten katsoa odottavana tulenko perästä, kun Luru hyvin harvoin menee 10 metriä pidemmälle. Eli Lempin etäisyys oli pidempi kuin Lurun.
Kävin yksitellen kunkin koiran kanssa lenkit tuolloin toissapäivänä. Siiriltä (äidin toinen koira) puuttuu täysin kontakti ja koira seisoo nk. koulutustilanteissakin kuin puupökkelö reagoimatta mihinkään mitenkään. On hieman vauhko sohvaperuna. Jotenkin noita muita koiria on niin paljon helpompi lukea, mutta Siiri asettaa todelliset meedion kykyni koetukselle.
Olenkin alkanut suunnittelemaan vanhemmilleni todellista treeniohjelmaa, joka alkaa kontaktiharjoituksista, luoksetulosta ja peruskäskyistä kuten istumisesta ja maahan menosta.
Luulenpa, että Siirin ainaiset sattumukset ovat aiheuttaneet sille tälläisen kylmän reagoimattoman kauden. Sillä on jäänyt jalka oven väliin ja se oli liki koko viime kesän kipsattuna, sitä on purrut kaikki mahdolliset itikat ja oliot, sillä on milloin mitäkin korvatulehdusta sun muuta. Oikea huonon onnen koira. Sillä on vuoden aikana ollut pitkät juoksut ja vielä pidempi valeraskaus nyt jo toista kertaa jolloin raukan pienen hormonitoiminta heittää ihan häränpyllyä. Ihmekös siinä sitten, että tulee kaiken maailman sivukäyttäytymisiä tai toiminnan puutteita.
Mutta siis... Päästäkseni aiheeseen mitä mietin mahdolliseksi harjoituskeinoksi myös vanhempieni koirille eli välineellinen ehdollistuminen, naksutinkoulutus, sieppaaminen, millä nimellä sitä ikinä haluaakaan kutsua.
Meillä oli Mökön kanssa tänään taas VMA:ta eli opetussessio Peltsulla.
Treenimme olivat jääneet hävettävän vähäisiksi mikä johtui pääsääntöisesti siitä, että koira ja minä sijaitsimme eri paikoissa ja ennen kaikkea siitä, että koulutusvälineet olivat väärässä paikassa väärään aikaan. Oikein sattumusten summa taas. Nyt raijasin puodistamme myös miehelleni oman naksuttimen ja liitin omani nappulasäkkiin. Ostin myös uusia massapalloja joista voin ahkerana tyttönä askarrella kaiken maailman kosketuskeppejä. Jee!
Peltsulla oli todella paljon ylimääräisiä häiriötekijöitä normaalien lenkkeilijöiden sijaan, sillä koulun pihassa tehtiin jotain remppaa ja siinä pyöri useita huoltoihmisiä ja rekka. Alkuun Mökö ei tahtonut rauhoittua etenkin kun näki kouluttajan suursnautseripennun etäämpää. Yllättävästi koira sitten kuitenkin rauhoittui, vaikka se reagoi pari kertaa haukkumisella ohikulkijoihin, ja keskittyi tehtäviin. Harjoittelimme edelliskerran tavoin peruskosketusta kosketuskeppiin ja puhuimme häiriötekijöistä.
Kävimme myös läpi seurausharjoitusta kosketuskepin ja naksuttimen avulla, kuinka koiran saa pysymään lähettyvillä. Keskustelimme myös värierottelusta kosketuskepissä eli esimerkiksi mustan ja valkoisen kosketuskepin harjoittelusta, jossa koiraa palkittaisiin vain oikean kepinpään kosketuksesta.
Hyvä idea minkä tänään oivalsin ja opin oli se, että koiralle voi opettaa kosketuskepin (tai minkä toiminnon tahansa) vain niin, että se toimii ainoastaan sanasta. Eli esimerkiksi kosketuskeppiharjoituksessa kun koira jo osaa sen ja siihen on yhdistetty vihjesana, aletaan koiran kanssa harjoittelemaan hämyjä. Näytetään kosketuskeppiä koiralle sanomatta sanaakaan ja mikäli koira reagoi siihen, siltä evätään palkkio. Koiralle opetetaan siis, että palkkio tulee vain toivotunlaisesta toiminnosta eli tuolloin kun ihminen esimerkiksi käskee koiraa koskea keppiin "keppi" eikä suinkaan joka kerta kun koira näkee kyseisen koulutusvälineen.
Tämän idean voisin melkein laittaa raameihin, oli niin hyvä. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi kyseistä asiaa.
Tuo VMA:n kurssi on hieman kyllä epäjohdonmukainen ja pompsahtelee aiheesta toiseen, aika persoona kyseinen mies. Vaikka hän on kyllä sellainen, että kun hänen kanssaan pääsee keskustelemaan pariksikin tunniksi niin uutta tietoa ja ajattelemisenaihetta saa varmasti. Että kyllä hänestä sillä tavalla saa paljon irti nimenomaan tähän välineelliseen ehdollistumiseen, koiran oppimisprosessiin ja naksutinkoulutukseen liittyen.
Ulkoilin toissapäivänä Lurun kanssa tuolla maalla niin, että Luru oli vapaana minulla liki koko matkan. Se kulki kuin unelma, pääsääntöisesti vasemmalla puolellani, mutta toki välillä jäi haistelemaan puskaa. Luru ottaa hyvin kontaktia ja pysyttelee lähettyvillä, ihana käydä sen kanssa lenkillä. Yllättävintä tässä oli se, että eräässä pihassa oli belkkari haukkumassa, mutta Luru ei sännännyt sen luokse vaan kulki vieressäni kuin kysyen "saanko mamma mennä". Kaksi kertaa se meni eteeni kuin lähteäkseen, mutta eipä lähtenyt mihinkään kun otti hyvin kontaktia minuun ja pääsimme tilanteesta. Tosin jäin sitten juttelemaan kyseisen talon emännän kanssa ja koirat kohtasivat. Luru ei jälkijuoksuihinsa kaivannut ylipääräisiä pepunhaistelijoita, jotka ärähti kauemmas, mutta ihmiset olivat ihania.
Eilen menimme Lurun ja Lempin (äidin koira) samaisen lenkin, tosin koirat olivat vapaana vain murto-osan edellisestä. Luru pysytteli hyvin lähettyvillä, mutta Lempi. Se kyllä tuli luokse, mutta sen tämä etäisyys minusta oli huomattavasti pidempi. Lempi saattoi juosta 20-50 metrin päähän minusta ja vasta sitten katsoa odottavana tulenko perästä, kun Luru hyvin harvoin menee 10 metriä pidemmälle. Eli Lempin etäisyys oli pidempi kuin Lurun.
Kävin yksitellen kunkin koiran kanssa lenkit tuolloin toissapäivänä. Siiriltä (äidin toinen koira) puuttuu täysin kontakti ja koira seisoo nk. koulutustilanteissakin kuin puupökkelö reagoimatta mihinkään mitenkään. On hieman vauhko sohvaperuna. Jotenkin noita muita koiria on niin paljon helpompi lukea, mutta Siiri asettaa todelliset meedion kykyni koetukselle.
Olenkin alkanut suunnittelemaan vanhemmilleni todellista treeniohjelmaa, joka alkaa kontaktiharjoituksista, luoksetulosta ja peruskäskyistä kuten istumisesta ja maahan menosta.
Luulenpa, että Siirin ainaiset sattumukset ovat aiheuttaneet sille tälläisen kylmän reagoimattoman kauden. Sillä on jäänyt jalka oven väliin ja se oli liki koko viime kesän kipsattuna, sitä on purrut kaikki mahdolliset itikat ja oliot, sillä on milloin mitäkin korvatulehdusta sun muuta. Oikea huonon onnen koira. Sillä on vuoden aikana ollut pitkät juoksut ja vielä pidempi valeraskaus nyt jo toista kertaa jolloin raukan pienen hormonitoiminta heittää ihan häränpyllyä. Ihmekös siinä sitten, että tulee kaiken maailman sivukäyttäytymisiä tai toiminnan puutteita.
Mutta siis... Päästäkseni aiheeseen mitä mietin mahdolliseksi harjoituskeinoksi myös vanhempieni koirille eli välineellinen ehdollistuminen, naksutinkoulutus, sieppaaminen, millä nimellä sitä ikinä haluaakaan kutsua.
Meillä oli Mökön kanssa tänään taas VMA:ta eli opetussessio Peltsulla.
Treenimme olivat jääneet hävettävän vähäisiksi mikä johtui pääsääntöisesti siitä, että koira ja minä sijaitsimme eri paikoissa ja ennen kaikkea siitä, että koulutusvälineet olivat väärässä paikassa väärään aikaan. Oikein sattumusten summa taas. Nyt raijasin puodistamme myös miehelleni oman naksuttimen ja liitin omani nappulasäkkiin. Ostin myös uusia massapalloja joista voin ahkerana tyttönä askarrella kaiken maailman kosketuskeppejä. Jee!
Peltsulla oli todella paljon ylimääräisiä häiriötekijöitä normaalien lenkkeilijöiden sijaan, sillä koulun pihassa tehtiin jotain remppaa ja siinä pyöri useita huoltoihmisiä ja rekka. Alkuun Mökö ei tahtonut rauhoittua etenkin kun näki kouluttajan suursnautseripennun etäämpää. Yllättävästi koira sitten kuitenkin rauhoittui, vaikka se reagoi pari kertaa haukkumisella ohikulkijoihin, ja keskittyi tehtäviin. Harjoittelimme edelliskerran tavoin peruskosketusta kosketuskeppiin ja puhuimme häiriötekijöistä.
Kävimme myös läpi seurausharjoitusta kosketuskepin ja naksuttimen avulla, kuinka koiran saa pysymään lähettyvillä. Keskustelimme myös värierottelusta kosketuskepissä eli esimerkiksi mustan ja valkoisen kosketuskepin harjoittelusta, jossa koiraa palkittaisiin vain oikean kepinpään kosketuksesta.
Hyvä idea minkä tänään oivalsin ja opin oli se, että koiralle voi opettaa kosketuskepin (tai minkä toiminnon tahansa) vain niin, että se toimii ainoastaan sanasta. Eli esimerkiksi kosketuskeppiharjoituksessa kun koira jo osaa sen ja siihen on yhdistetty vihjesana, aletaan koiran kanssa harjoittelemaan hämyjä. Näytetään kosketuskeppiä koiralle sanomatta sanaakaan ja mikäli koira reagoi siihen, siltä evätään palkkio. Koiralle opetetaan siis, että palkkio tulee vain toivotunlaisesta toiminnosta eli tuolloin kun ihminen esimerkiksi käskee koiraa koskea keppiin "keppi" eikä suinkaan joka kerta kun koira näkee kyseisen koulutusvälineen.
Tämän idean voisin melkein laittaa raameihin, oli niin hyvä. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi kyseistä asiaa.
Tuo VMA:n kurssi on hieman kyllä epäjohdonmukainen ja pompsahtelee aiheesta toiseen, aika persoona kyseinen mies. Vaikka hän on kyllä sellainen, että kun hänen kanssaan pääsee keskustelemaan pariksikin tunniksi niin uutta tietoa ja ajattelemisenaihetta saa varmasti. Että kyllä hänestä sillä tavalla saa paljon irti nimenomaan tähän välineelliseen ehdollistumiseen, koiran oppimisprosessiin ja naksutinkoulutukseen liittyen.
sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
Katastrofaalinen koiruus
Tänään oli juuri sellainen koiruuksien katastrofaalinen päivä jolloin toivoin etten olisi omistanut yhtä ainutta koiraa tai ainakaan lähtenyt kaikkien neljän (joista kaksi lainakoiraa) kanssa lenkille yhtäaikaa...
No, lähdimme vieraisilla olevan pikkuserkkuni kanssa viemään kaikkia koiria ulos (olemme siis vanhemmillani Teiskossa maalla enkä kotona) ja päätimme lähteä tuonne hiekkatielle päin emmekä ison tien varteen koska meno kaikkien koirien kanssa on tunnetusti hulvatonta.
Kukaan koirista ei osannut kävellä nätisti hihnassa. Erityisesti Mökö pöhkööntyy tyystin kävelylenkillä muiden koirien kanssa, sen kaikki nätisti hihnassa -opit ovat kaukaista historiaa tuolloin. Mökön oloa ei helpottanut lainkaan Lurun loppumassa olevat juoksut jotka vielä aiheuttavat koirien välille kärhämää ja Mökön nenään ylimääräisiä hajuja.
Luru pistää Mökö pojan todella koville ja poikarukka kun ei ymmärrä luovuttaa ja jättää tyttöjä rauhaan. Lempi yrittää mennä välillä väliin, mutta ajoittain roikkuu itse milloin kenenkäkin poskikarvoissa tai muuten vain säksähtelee järjestyksenvalvojana.
Mutta Luru... Se vasta kertoi harvinaisen selvillä signaaleilla Mökölle, että "jätähän poika mut rauhaan, en kaipaa persuksilleni ylimääräisiä hännystelijöitä". Muutaman kerran koirat ovat rauhoittuneet etäälle toisistaan lepäämään, mutta muuten Mökö ei kyllä periksi anna. Ei vaikka Luru kuinka rökittäisi niin kohta on pelimiehellä uutta yritystä käynnissä.
Siiri on oksentanut iltapäivän aikana varmasti jokaisen eteisen maton läpi, joten koiraäksöniä on ollut enemmän kuin laki sallii.
Takaisin kuitenkin siihen lenkkiin. Pääsimme jotenkin tuonne sopivan matkan päähän ja päätin, että nyt on käännyttävä takaisin, tästä hommasta ei tule yhtään mitään. Vetoa, kiskomista, rähähtelyä, solmussa olevia remmejä ja kiristyneitä pinnoja. No, käännyimme takaisin. Siitä viereisestä pihasta hiipikin täysin huomaamattani, hiljaa ja rauhassa, eräs paimenkoirarotuinen (en tiedä tarkkaa rotua) koira ja yhtäkkiä se olikin noin 1,5 metrin päässä meistä. Huomasin koiran ennen meidän koiria ja koitin alkaa hivuttamaan joukkiota eteenpäin takaisin kotia mahdollisimman pian. Yksi kuitenkin oli ojanpohjalla tarpeillaan ja kolmas huomasi koiran. Järkyttävä taaksepäin hyppely ja räyhääminen alkoi... Sain kiskoa kahta koiraa (ja serkulla jolla oli toiset kaksi koiraa myös) monta kymmentä metriä ennen kuin ne suostuivat kävelemään nenä kotiin päin. Koirat hyppivät kahdella jalalla ja se oli niin fiasko ohitustilanne tai poistuminen, että hävettää olla koirien koulutusohjaaja ja omistaa oma alan yritys.
Emme päässeet kuin muutama kymmenkuntametriä eteenpäin, korkeintaan sata, kun takaamme ilmestyi toinen naapurin koira flexillä omistajansa pyörän edessä jolkotellen. No, sehän vinkui meidän luoksemme kun tunsi tytöt ja tuli niiden kanssa hyvin juttuun. Tietenkin koiramme huomasi tämän labbiksen ja reukkuaminen ja metakka (erityisesti Mököltä) sitä kohtaan alkoi. Nopeutin jo askeliani liki juoksuun kiskoessani koiria viimeistä ylämäkeä ylös kohti kotitaloni risteystä koirien mäykätessä ja reukotessa kuka minnekin.
Tilanne ei juurikaan rauhoittunut tuolla pihatiellä kun Mökö ja Luru kähnäsivät keskenään ja takaa tulevat hajut ja näyt vielä kutkuttelivat mahan pohjalla. Loppuilta sisällä meni kutakuinkin samoilla tavalla, yritin välillä eristää Lurua ja Mököä toisistaan jotta ne voisivat vähän edes rauhoittua mutta oveapa ne alkoivat raapimaan makkarissa.
Eli aina ei mene kaikki edes koulutusohjaajalla suunnitelmien mukaan (kun varauduin ettemme joudu tuolla ohittamaan ketään). Oli taas viimeinen kerta kun meillä lähdetään kaikkien neljän koiran kanssa lenkille yhtäaikaa kun ne eivät yksinkertaisesti osaa kulkea yhdessä nätisti...Koirat kulkevat tosi nätisti yksinään, mutta tämä kimppalenkitys "monta yhdellä iskulla" ei vain toimi ja siitä ei usein seuraa kuin väärien asioiden vahvistamista ja sitä kautta tulevaisuuteen enemmän hommia.
Päätin myös, että suunnittelen kattavan ympäristön siedätyskoulutuksen ja tavoitteenani on vuoden päästä päästä kävelemään Hämeenkadulla ilman, että koiramme reagoivat vastaan tuleviin ihmisiin, lapsiin, lastenvaunuihin tai koiriin mitenkään. Olemme toki kiertäneet paljon paikkoja kun koiramme olivat pieniä, mutta ilmiselvästi emme tarpeeksi ja nyt on korkea aika opettaa siedättymään ympäristön vaikutuksiin. (Eli saatte seurata sitä koulutusta kanssa tässä syksyn mittaan)
Seuraavan pennun kanssa teen tämän taatusti paremmin!
No, lähdimme vieraisilla olevan pikkuserkkuni kanssa viemään kaikkia koiria ulos (olemme siis vanhemmillani Teiskossa maalla enkä kotona) ja päätimme lähteä tuonne hiekkatielle päin emmekä ison tien varteen koska meno kaikkien koirien kanssa on tunnetusti hulvatonta.
Kukaan koirista ei osannut kävellä nätisti hihnassa. Erityisesti Mökö pöhkööntyy tyystin kävelylenkillä muiden koirien kanssa, sen kaikki nätisti hihnassa -opit ovat kaukaista historiaa tuolloin. Mökön oloa ei helpottanut lainkaan Lurun loppumassa olevat juoksut jotka vielä aiheuttavat koirien välille kärhämää ja Mökön nenään ylimääräisiä hajuja.
Luru pistää Mökö pojan todella koville ja poikarukka kun ei ymmärrä luovuttaa ja jättää tyttöjä rauhaan. Lempi yrittää mennä välillä väliin, mutta ajoittain roikkuu itse milloin kenenkäkin poskikarvoissa tai muuten vain säksähtelee järjestyksenvalvojana.
Mutta Luru... Se vasta kertoi harvinaisen selvillä signaaleilla Mökölle, että "jätähän poika mut rauhaan, en kaipaa persuksilleni ylimääräisiä hännystelijöitä". Muutaman kerran koirat ovat rauhoittuneet etäälle toisistaan lepäämään, mutta muuten Mökö ei kyllä periksi anna. Ei vaikka Luru kuinka rökittäisi niin kohta on pelimiehellä uutta yritystä käynnissä.
Siiri on oksentanut iltapäivän aikana varmasti jokaisen eteisen maton läpi, joten koiraäksöniä on ollut enemmän kuin laki sallii.
Takaisin kuitenkin siihen lenkkiin. Pääsimme jotenkin tuonne sopivan matkan päähän ja päätin, että nyt on käännyttävä takaisin, tästä hommasta ei tule yhtään mitään. Vetoa, kiskomista, rähähtelyä, solmussa olevia remmejä ja kiristyneitä pinnoja. No, käännyimme takaisin. Siitä viereisestä pihasta hiipikin täysin huomaamattani, hiljaa ja rauhassa, eräs paimenkoirarotuinen (en tiedä tarkkaa rotua) koira ja yhtäkkiä se olikin noin 1,5 metrin päässä meistä. Huomasin koiran ennen meidän koiria ja koitin alkaa hivuttamaan joukkiota eteenpäin takaisin kotia mahdollisimman pian. Yksi kuitenkin oli ojanpohjalla tarpeillaan ja kolmas huomasi koiran. Järkyttävä taaksepäin hyppely ja räyhääminen alkoi... Sain kiskoa kahta koiraa (ja serkulla jolla oli toiset kaksi koiraa myös) monta kymmentä metriä ennen kuin ne suostuivat kävelemään nenä kotiin päin. Koirat hyppivät kahdella jalalla ja se oli niin fiasko ohitustilanne tai poistuminen, että hävettää olla koirien koulutusohjaaja ja omistaa oma alan yritys.
Emme päässeet kuin muutama kymmenkuntametriä eteenpäin, korkeintaan sata, kun takaamme ilmestyi toinen naapurin koira flexillä omistajansa pyörän edessä jolkotellen. No, sehän vinkui meidän luoksemme kun tunsi tytöt ja tuli niiden kanssa hyvin juttuun. Tietenkin koiramme huomasi tämän labbiksen ja reukkuaminen ja metakka (erityisesti Mököltä) sitä kohtaan alkoi. Nopeutin jo askeliani liki juoksuun kiskoessani koiria viimeistä ylämäkeä ylös kohti kotitaloni risteystä koirien mäykätessä ja reukotessa kuka minnekin.
Tilanne ei juurikaan rauhoittunut tuolla pihatiellä kun Mökö ja Luru kähnäsivät keskenään ja takaa tulevat hajut ja näyt vielä kutkuttelivat mahan pohjalla. Loppuilta sisällä meni kutakuinkin samoilla tavalla, yritin välillä eristää Lurua ja Mököä toisistaan jotta ne voisivat vähän edes rauhoittua mutta oveapa ne alkoivat raapimaan makkarissa.
Eli aina ei mene kaikki edes koulutusohjaajalla suunnitelmien mukaan (kun varauduin ettemme joudu tuolla ohittamaan ketään). Oli taas viimeinen kerta kun meillä lähdetään kaikkien neljän koiran kanssa lenkille yhtäaikaa kun ne eivät yksinkertaisesti osaa kulkea yhdessä nätisti...Koirat kulkevat tosi nätisti yksinään, mutta tämä kimppalenkitys "monta yhdellä iskulla" ei vain toimi ja siitä ei usein seuraa kuin väärien asioiden vahvistamista ja sitä kautta tulevaisuuteen enemmän hommia.
Päätin myös, että suunnittelen kattavan ympäristön siedätyskoulutuksen ja tavoitteenani on vuoden päästä päästä kävelemään Hämeenkadulla ilman, että koiramme reagoivat vastaan tuleviin ihmisiin, lapsiin, lastenvaunuihin tai koiriin mitenkään. Olemme toki kiertäneet paljon paikkoja kun koiramme olivat pieniä, mutta ilmiselvästi emme tarpeeksi ja nyt on korkea aika opettaa siedättymään ympäristön vaikutuksiin. (Eli saatte seurata sitä koulutusta kanssa tässä syksyn mittaan)
Seuraavan pennun kanssa teen tämän taatusti paremmin!
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Mökön VMA harjoitukset alkoivat osa 1
Aloitimme eilen naksutinkouluttaja Veli-Matti Ahosen (http://www.freewebs.com/klikki/) koirakoulussa Mökön kanssa. Minulle ei ole oikein tarkalleen ottaen selvinnyt mitä kaikkea kurssi sisältää muuta kuin yleistä koiran oppimiseen liittyvää materiaalia, mutta tämä kaikki selvinnee seuraavien viikkojen aikana.
En oikein tiennyt mitä kurssilta odottaa. Toivon kuitenkin saavani kurssilta vinkkejä yhä tarkempaan merkitsemiseen sekä tehokkaampaan vahvistamiseen ja ennen kaikkea naksutinkoulutuksen perusteisiin. Olen viime aikoina tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että koiran houkuttelu ei todellakaan ole ainoa koiran opetuskeino ja sieppaamista pystytään hyödyntämään monessa suhteessa tehokkaammin. Mutta katsotaan miten tämä opiskelu etenee...
No, joka tapauksessa... Kävime hieman perusteita läpi ja tutustuimme kosketuskepin asemaa tehneeseen risuun. Mökö reagoi ympäröiviin ärsykkeisiin, kuten takana kulkeviin koiriin ja ihmisiin, mutta lastenvaunut ja juoksijat ovat suurimpia kauhistuksia, turhan herkästi, mutta pystyi suureksi yllätyksekseni keskittymään todella hyvin myös VMA:n koulutukseen. Ahonen testasi Mököllä namien ottoa, alkoi yhdistämään naksuttimen ääntä palkintoihin ja hieman myöhemmin palkitsi Mököä kun se koski n.10-15cm päässä kirsustaan olevaan kepin päähän. Mökölle todella tarpeellinen harjoitus! Koira päästi liki muitta mutkitta täysin vieraan ihmisen luokseen (mitä ei todellakaan tapahdu juuri koskaan) ja kaiken lisäksi toimi tämän kanssa todella hyvin, se oli minusta yllättävintä. Mökö ymmärsi äkkiä mikä kosketusrisussa oli ideana ja pian se tarjosi kirsullaan kosketusta ilman viivettä ja jopa reagoi muuttuvaan kosketusrisuun joka siis vaihtoi paikkaa.
Huomenna harjoitukset jatkuvat, koitan kuvata sessiota niin pääsette osaksi treenejämme.
Jäin kaipaamaan Ahoselta kirjallista runkoa puheelleen. Näin näkevänä olentona minulla on huomattavasti helpompaa seurata ja ymmärtää puhetta, kun sen tukena on joku kirjallinen tai kuvallinen runko, jota pystyn hyödyntämään ja lukemaan vaikka kotona uudelleen.
Toimituksen huomio asian vierestä, Ahosella oli aivan ihana suursnautserin pentu 9 viikkoa ja oli tämä isompikin 4,5 vee aika komistus. Sekä meitä ennen koulutusvuorossa oli 15 viikkoinen suursnautserin pentu, aivan ihana sekin.
Iltapäivän ja alkuillan poissaolomme seurauksena Mökö oli tutustunut (todennäköisesti kissan avustuksella) Mikan repun sisältään ja parivaljakko oli löytänyt sieltä muun muassa työvuorolistan joka oli silputtuna olohuoneen lattialla. En tiedä oliko Mökö normaalia levottomampi kun saavuimme, mutta ehkä sillä kesti inasen kauemmin rauhoittua kuin normaalisti.
Hihnakulkeminen sujui ihan mukavasti ainakin äsken iltalenkillä. Olemme käyneet keskustelua tästä tuolla Dogwitin kurssifoorumin puolella yksityisesti ja mielestäni tuo keskustelu on ollut antoisaa ja kaipaisinkin siihen lisää osanottoa. Foorumi on kuitenkin tarkoitettu vain asiakkaillemme ja hyödynnämme niitä kurssien oppimisympäristöinä yhdessä kontaktin ja kirjallisuuden kanssa.
En oikein tiennyt mitä kurssilta odottaa. Toivon kuitenkin saavani kurssilta vinkkejä yhä tarkempaan merkitsemiseen sekä tehokkaampaan vahvistamiseen ja ennen kaikkea naksutinkoulutuksen perusteisiin. Olen viime aikoina tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että koiran houkuttelu ei todellakaan ole ainoa koiran opetuskeino ja sieppaamista pystytään hyödyntämään monessa suhteessa tehokkaammin. Mutta katsotaan miten tämä opiskelu etenee...
No, joka tapauksessa... Kävime hieman perusteita läpi ja tutustuimme kosketuskepin asemaa tehneeseen risuun. Mökö reagoi ympäröiviin ärsykkeisiin, kuten takana kulkeviin koiriin ja ihmisiin, mutta lastenvaunut ja juoksijat ovat suurimpia kauhistuksia, turhan herkästi, mutta pystyi suureksi yllätyksekseni keskittymään todella hyvin myös VMA:n koulutukseen. Ahonen testasi Mököllä namien ottoa, alkoi yhdistämään naksuttimen ääntä palkintoihin ja hieman myöhemmin palkitsi Mököä kun se koski n.10-15cm päässä kirsustaan olevaan kepin päähän. Mökölle todella tarpeellinen harjoitus! Koira päästi liki muitta mutkitta täysin vieraan ihmisen luokseen (mitä ei todellakaan tapahdu juuri koskaan) ja kaiken lisäksi toimi tämän kanssa todella hyvin, se oli minusta yllättävintä. Mökö ymmärsi äkkiä mikä kosketusrisussa oli ideana ja pian se tarjosi kirsullaan kosketusta ilman viivettä ja jopa reagoi muuttuvaan kosketusrisuun joka siis vaihtoi paikkaa.
Huomenna harjoitukset jatkuvat, koitan kuvata sessiota niin pääsette osaksi treenejämme.
Jäin kaipaamaan Ahoselta kirjallista runkoa puheelleen. Näin näkevänä olentona minulla on huomattavasti helpompaa seurata ja ymmärtää puhetta, kun sen tukena on joku kirjallinen tai kuvallinen runko, jota pystyn hyödyntämään ja lukemaan vaikka kotona uudelleen.
Toimituksen huomio asian vierestä, Ahosella oli aivan ihana suursnautserin pentu 9 viikkoa ja oli tämä isompikin 4,5 vee aika komistus. Sekä meitä ennen koulutusvuorossa oli 15 viikkoinen suursnautserin pentu, aivan ihana sekin.
Iltapäivän ja alkuillan poissaolomme seurauksena Mökö oli tutustunut (todennäköisesti kissan avustuksella) Mikan repun sisältään ja parivaljakko oli löytänyt sieltä muun muassa työvuorolistan joka oli silputtuna olohuoneen lattialla. En tiedä oliko Mökö normaalia levottomampi kun saavuimme, mutta ehkä sillä kesti inasen kauemmin rauhoittua kuin normaalisti.
Hihnakulkeminen sujui ihan mukavasti ainakin äsken iltalenkillä. Olemme käyneet keskustelua tästä tuolla Dogwitin kurssifoorumin puolella yksityisesti ja mielestäni tuo keskustelu on ollut antoisaa ja kaipaisinkin siihen lisää osanottoa. Foorumi on kuitenkin tarkoitettu vain asiakkaillemme ja hyödynnämme niitä kurssien oppimisympäristöinä yhdessä kontaktin ja kirjallisuuden kanssa.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008
Mökön yksinolopäiväkirja osa 4
Mökön yksinolopäiväkirja osa 4 ti 1.7.2008
Kellotus alkaa videon näyttäessä 20:15 minuuttia
20:15 lähdön valmisteluja, kamera päälle
20:51 Mökö käy ovella katsomassa kun olemme lähteneet
21:07 Mökö kävelee ovelta olohuoneen matolle
kissa säikäyttää kohisevalla tunnelillaan/pussillaan
21:15 Mökö hyppää sohvalle
kissa vikisee/inisee taustalla
hiljaista, ei näy koiraa kuvassa
25:28 Mökö sohvalta (aikaa kulunut n.5,3min)
25:40 Mökö ovelle, maton haistelua
26:07 Mökö tassutteli rauhassa olohuoneeseen kunnes nojailee sohvan nurkkaan ja kissa hyökkää säikäyttämään Mökön niskaan
kissa tunnelipussissa, säikäytteli Mököä ja perääntyi aina välillä hieman
tassuttelun ääniä taustalta
27:26 Mökö vingahti (todennäköisesti makkarissa, ei näy kuvassa)
tassuttelua olkkariin
hyppy sohvalle
kissa pussissa
Mökö vingahti ja hyppäsi sohvalta
koira ja kissa leikkivät pussin kanssa, pussi liusuu kameran eteen ja peittää kuvan, pussi rapisee ja kissa kurkkii sieltä
29:27 Mökö sohvalta alas, kissan kanssa telmimässä ja painimassa
31:44 Mökö oikealle (postuu kuvasta, tod. näk. makuuhuoneeseen)
hiljaista, eläimet todennäköisesti sängyllä makkarissa
32:55 Mökö olkkariin, katselee oikealle varuillaan josko kissa hyökkäisi leikkimään, rauhallinen, tosin hieman jännittynyt
33:42 Makuulle matolla
34:12 Mökö nousi ylös, paikoillaan
34:27 Sohvan nuuhkaisu, ylös ovelle
34:44 Sohvalle
34:51 Sohvalta makkariin
35:26 Lyhyt ja nopea matsi olkkarin matolla, pussi lentelee
35:45 Makkariin
36:05 Olkkariin
36:35 Eteiseen sohvalta, kissa vetää yksinään rundia olkkarin puolella
37:30 Olkkariin
37:4o Makkariin
38:00 Juomaan keittiöön, juo reilusti
36:16 Sohvalle
38:40 Sohvalta
38:58 Olkkarin matolle
peittää kameran, pois kuvasta
hiljaista
41:42 Mökö eteisessä
41:51 Tulemme takaisin, Mökö hieman hengästynyt (yleistä kun Mököä jänskättää niin alkaa hömsöttäen hengittää), pari kertaa koittaa hypätä vasten mutta rauhoittuu pyörimään jaloissa lattian tasolla
Seuraa Mikan perässä olkkariin sammuttamaan kameran
Meillä koirat ovat oppineet tuon vasten hyppelyn sillä jos olisimme alusta pitäen (kun koirat tulivat ja olivat pieniä) antaneet palkkion AINA (siis ihan AINA) vasta kun neljä tassua on maassa emmekä olisi huomioineet mitenkään vastenhyppelyä, en usko että tuollaistakaan tapahtuisi.
Koira kuitenkin toimii siten mistä saa parhaimman palkkion ja ilmiselvästi Mökö on joskus saanut palkkioksi huomiotamme tai parhaimmillaan jotain muutakin tästä hyppelystä.
Se on selvästi vähentynyt tämä kotiintuloshow harjoittelun myötä, mutta mietin mitä se olisi voinut olla jos olisin alusta pitäen osannut toimia täysin oikein. Eli jätä ei toivottu käytös huomioimatta.
Toinen havainto on ihan tuon kotiintulotilanteen rauhoittaminen heti alusta pitäen. Eli ei tehdä showta siitä kun tullaan kotiin! On aivan luonnollista tulla kotiin ja hienoa ja se tietää koiralle jotain mukavaa, mutta vasta kun ollaan oltu hetken aikaa kotona ja kaikki ovat rauhoittuneet. On ihan turha nostattaa koiran kierroksia pienessä eteistilassa (en ole vielä törmännyt tilavaan suomalaiseen ja koiraystävälliseen eteiseen) vaan pikemminkin tervehtiä koira lyhyesti muutamalla sanalla, mutta reagoida koiraan vasta vaikka viiden minuutin päästä kun tilanne ja kaikki ovat rauhoittuneet ja hengähtäneet syvään.
Kellotus alkaa videon näyttäessä 20:15 minuuttia
20:15 lähdön valmisteluja, kamera päälle
20:51 Mökö käy ovella katsomassa kun olemme lähteneet
21:07 Mökö kävelee ovelta olohuoneen matolle
kissa säikäyttää kohisevalla tunnelillaan/pussillaan
21:15 Mökö hyppää sohvalle
kissa vikisee/inisee taustalla
hiljaista, ei näy koiraa kuvassa
25:28 Mökö sohvalta (aikaa kulunut n.5,3min)
25:40 Mökö ovelle, maton haistelua
26:07 Mökö tassutteli rauhassa olohuoneeseen kunnes nojailee sohvan nurkkaan ja kissa hyökkää säikäyttämään Mökön niskaan
kissa tunnelipussissa, säikäytteli Mököä ja perääntyi aina välillä hieman
tassuttelun ääniä taustalta
27:26 Mökö vingahti (todennäköisesti makkarissa, ei näy kuvassa)
tassuttelua olkkariin
hyppy sohvalle
kissa pussissa
Mökö vingahti ja hyppäsi sohvalta
koira ja kissa leikkivät pussin kanssa, pussi liusuu kameran eteen ja peittää kuvan, pussi rapisee ja kissa kurkkii sieltä
29:27 Mökö sohvalta alas, kissan kanssa telmimässä ja painimassa
31:44 Mökö oikealle (postuu kuvasta, tod. näk. makuuhuoneeseen)
hiljaista, eläimet todennäköisesti sängyllä makkarissa
32:55 Mökö olkkariin, katselee oikealle varuillaan josko kissa hyökkäisi leikkimään, rauhallinen, tosin hieman jännittynyt
33:42 Makuulle matolla
34:12 Mökö nousi ylös, paikoillaan
34:27 Sohvan nuuhkaisu, ylös ovelle
34:44 Sohvalle
34:51 Sohvalta makkariin
35:26 Lyhyt ja nopea matsi olkkarin matolla, pussi lentelee
35:45 Makkariin
36:05 Olkkariin
36:35 Eteiseen sohvalta, kissa vetää yksinään rundia olkkarin puolella
37:30 Olkkariin
37:4o Makkariin
38:00 Juomaan keittiöön, juo reilusti
36:16 Sohvalle
38:40 Sohvalta
38:58 Olkkarin matolle
peittää kameran, pois kuvasta
hiljaista
41:42 Mökö eteisessä
41:51 Tulemme takaisin, Mökö hieman hengästynyt (yleistä kun Mököä jänskättää niin alkaa hömsöttäen hengittää), pari kertaa koittaa hypätä vasten mutta rauhoittuu pyörimään jaloissa lattian tasolla
Seuraa Mikan perässä olkkariin sammuttamaan kameran
Meillä koirat ovat oppineet tuon vasten hyppelyn sillä jos olisimme alusta pitäen (kun koirat tulivat ja olivat pieniä) antaneet palkkion AINA (siis ihan AINA) vasta kun neljä tassua on maassa emmekä olisi huomioineet mitenkään vastenhyppelyä, en usko että tuollaistakaan tapahtuisi.
Koira kuitenkin toimii siten mistä saa parhaimman palkkion ja ilmiselvästi Mökö on joskus saanut palkkioksi huomiotamme tai parhaimmillaan jotain muutakin tästä hyppelystä.
Se on selvästi vähentynyt tämä kotiintuloshow harjoittelun myötä, mutta mietin mitä se olisi voinut olla jos olisin alusta pitäen osannut toimia täysin oikein. Eli jätä ei toivottu käytös huomioimatta.
Toinen havainto on ihan tuon kotiintulotilanteen rauhoittaminen heti alusta pitäen. Eli ei tehdä showta siitä kun tullaan kotiin! On aivan luonnollista tulla kotiin ja hienoa ja se tietää koiralle jotain mukavaa, mutta vasta kun ollaan oltu hetken aikaa kotona ja kaikki ovat rauhoittuneet. On ihan turha nostattaa koiran kierroksia pienessä eteistilassa (en ole vielä törmännyt tilavaan suomalaiseen ja koiraystävälliseen eteiseen) vaan pikemminkin tervehtiä koira lyhyesti muutamalla sanalla, mutta reagoida koiraan vasta vaikka viiden minuutin päästä kun tilanne ja kaikki ovat rauhoittuneet ja hengähtäneet syvään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
