Ansan hakutreenit ja makkararinki

On ollut aika rankka päivä, tai siis sillei, olin Ansan kanssa hakumettällä treenaamassa ja meidän treenit meni kyllä kaikkeen muuhun kuin hakuun, mutta oli todella tarpeellinen treenipäivä ja oon kohtyy tyytyväinen Ansaan.

Ja ainoo mitä me tänään tehtiin Ansan kanssa, oli tyyliin kuljettiin vieraitten ihmisten kanssa kävelyllä mettässä ja ne syötti Ansalle namsuu kun se oli rauhallinen.
Ansan kanssa tehtiin siis kävelevää makkararinkiä kolmesti, toisella kertaa meni jo hyvin, mutta huomaa että koira on epävarma ja jännittää vieraita ihmisiä. Että ei ois onnistunut koiran kanssa se et se lähtis hakeen ketään pusikosta tässä vaiheessa, mut toi oli tosi hyvää harjotusta sille! Vaikka toki näin innokasta omistajaa harmitti kun ei Ansan kanssa päässyt kokeileen sitä, mutta tää onkin tää omistajuuden haasteellisin osa, KÄRSIVÄLLISYYS ja ETENEMINEN KOIRAN EHDOILLA, mikä on yksi taiteen lajinsa.

Mutta emäntä innostui ja tuosta saisi kivan harrastuksen kunhan saadaan koiraan vähän lisää ihmisvarmuutta, että se lähtee irtautumaan musta ja ettiin ne maalimiehet sieltä. Jos Mika menee ens viikonloppuna sisarusrientoihin niin ANsalle tulee lisää hyvää harjoitusta.
Ja kaikki käveleen meidän kanssa lenkille, että saadaan Ansaa siedätettyä immeisiin =)

Illan huomio

Nyt kun muuten tarkemmin mietin niin tulipa sellainenkin sivuhuomio mieleeni, että kun keväällä taisin kirjoitella Ansan aika pahasta pelkokaudesta. Nyt tuli mieleeni, että tämä "hyökkäävyyskäytös" on jotenkin sen jälkeisiä peruja, koska ennen sitä ei tälläistä ollut. Ansa meni tosi nätisti joukon jatkona, sosiaalistui ihmisiin ja koiriin ja kaikenmoiseen. Melkein kuin jostain oppikirjasta, siihen ainakin pyrimme että pentu saisi mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Mutta näköjään, niin kuin jo järkikin sanoo, ei kaikki mene aina niin kuin on käsikirjoitettu =) Toisaalta, aivan loistava oppimisen kokemus ja tästäkin noustaan vain vahvempina!

Mielestäni tuolloin pentuaikana, kriittisen periodin aikana tmv. ei kyllä tapahtunut mitään, ainakaan isompaa, pelästymistä tai muuta mikä olisi aiheuttanut tuollaisen epävarman käytöksen.

Sisääntulotreenejä ja aikuistumisen kasvukipuja

No, me ollaan testattu nyt semmosta (itseasiassa jo kesällä, mut eipä oo ollu harjotustilanteita kauheesti sen jälkeen ku ei käy noita vieraita hirveesti...) että

vieraat odottaa pihassa ja Ansan kanssa mennään sinne hihnassa, vieraat on parin metrin päässä ja Ansan kans tehdään jotan temppua mitä se osaa ja koitetaan saada se rauhottuun niin et se tapaa vieraat jo pihalla muttei koske.

No, siitä sitten vieraat menevät sisälle ja Ansan kanssa jäädään pihalle niin, että se on täysin rauhallinen. Jos se meinaa vetää sisälle, en liiku ja käännän selkäni ja kävelen pois päin (tehosi yllättävän hyvin viimeksi, ei tarvinnut monestikaan kävellä pois päin kun koira hiljeni kun tajusi ettei pääse sillä tavalla ovelle).

Vieraat menee sisälle istuun esim. keittiön ruokapöydän ääreen (kädet on paremmin hollilla rauhassa kun sohvalla istuen, eikä Ansa pääse niiden päälle kun on pöytä esteenä) kun Ansan kanssa tullaa hihnassa sisälle. Vieraat eivät kiinnitä Ansaan mitään huomiota.

Ansan kanssa ollaan remmissä etäämmällä, esim. sohvalla tehden jotain temppuja mitä se osaa. Samalla koiraa voidaan palkita siitä kun se katsoo vieraita ja sen jälkeen mua/Mikaa. Näin koira koitetaan saada rauhoittumaan siihen, että on vieraita sisällä.
Kun koira on rauhassa hihnassa etäämmällä, vieraat voivat harjoitella liikkumista, kävelemistä ja sen sellaista niin että koira on edelleen kytkettynä ja keskittyy johonkin muuhun kuin vieraisiin.

Koiran ollessa rauhallinen, sen voi päästää irti hihnasta ja se saa käydä tervehtimässä vieraita, eikä tässä vaiheessa yleensä enää esiinny päällehyökkimistä tai muuta, muuta kuin siinä vaiheessa kun vieraat nousevat tai liikkuvat.
Viimeksi pääsimme todella hyvin naksuttelemaan vieraiden liikkeistä ja muusta, koira rauhoittui ja antoi vieraiden liikkua.

Viime viikolla saimme pari treeniä tehtyä tälläin ja niistä oli tosi positiiviset fiilikset.
Itseäni hieman vain harmittaa muutama saamani palaute tai ohje Ansan pentuetovereilta, sillä en ymmärrä tätä ideologiaa, että kun on iso koira jolla on vartiointitaipumusta niin a)kaikki on omistajien hallitsemattomuutta ja b)omistajan ja koiran välistä ongelmaa jos kyse on vieraista. Meidänhän kanssa Ansa on loistotapaus. Toinen tätäkin isompi pohdinnan aiheeni ja ärsyynnykseni koskee yleistä ajattelumallia tietyntyyppisistä koirista, joihin auttaa vain "niskaperseotteella" kouluttaminen. Ei se eläimen oppimispsykologia ole sidonnainen koiran kokoon, rotuun, ehkä toki hieman ominaisuuksiin, mutta tarkoitan tällä lähinnä sitä että vaikka pieni koira on helppo napata ongelmien sattuessa kainaloon kuin heittää se selälleen niin en todellakaan koe että se on mitenkään ratkaisu isollekaan koiralle vaikka olisi minkälaisia ongelmia. Meillä ei ole koiria selälleen heitetty eikä tulla heittämään, ne eivät siitä opi yhtikäs mitään, koskeintaan uhma kasvaa ja joku päivä koira tulee päälle oikein urakalla.

Oikeastaan noista muutamista viesteistä jäi ärsyynnys, mutta myös perkuleellinen sitkeä suomalainen sisu. "Minähän saan koirastani yhteiskuntakelpoisen positiivisillakin metodeilla", ilman että koira vie meitä. Tarve selviytyä ja selvitä. Mutta uskon että meillä on keinot käytettävissämme, nämä treenit ovat vaikuttaneet niin lupaavilta että kun tarpeeksi jaksaa opettaa koirallemme parempia toimintakuvioita niin se lähtee siitä helpottamaan. Pakko. Asiassa ei ole muuta vaihtoehtoa, sillä ei tämä hullummaksi voi ainakaan mennä.

Meillä on alusta alkaen ollut johdonmukaiset säännöt, joita on jouduttu toki tiukentamaan koiralauman kasvaessa ja iän tullessa, mutta koirat tietävät rajansa. Ansa ymmärtää varsin hyvin käskyt kuten "pois", "anna olla" yms. mitä käytämme paljon arkielämässämme kun koiraa tarvitsee kutsua etäämmälle kiusaamasta pikkuisia tai ohitustilanteissa, komentaa rauhoittumaan haukkumista ulkoa tuleville äänille tai muuten vain. Kun koiralle tarjoaa parempaa tekemistä, ei sen ole kannattavaa jatkaa tätä meidän kannaltamme ei-toivottua käytöstä, mutta sen on myös opittava erottamaan se. Parhaaksi keinoksi olenkin tähän kokenut sen, että koira itse oivaltaa eron toivotun ja ei-toivotun käyttäytymisen välillä.
Loistavana apuvälineenä on toiminut myös opettelemamme huomiomerkki (en vaihtaisi pois, aivan törkeän hyvä esim. ennakoinnissa, hihnassa kulkemisessa, ohituksissa ja kaikessa mahdollisessa) sekä perusteellinen luoksetulo mikä toimii koirillamme mielestäni hyvin. Treenitarvetta on lähinnä niissä tilanteissa kun on häiriötekijöitä, esim. metsässä vapaana ollessa tulee koira vastaan. Helposti koirat käyvät tsekkaamassa tulijan ja tulevat vasta sitten kutsusta, mikä on toki huono.

Koiraa valitessa olen perehtynyt sen lajiin, ymmärtänyt ottavani vartioivan koiran, emmekä ole missään vaiheessa kuvitelleet tai halunneet mitään sohvaperunaa. Ainoa millä tavalla tilannetta pitäisi muuttaa, on isommat tilat mitä Ansa selvästi tarvitsee, mutta tämäkin prosessi on etenemässä ettemme vain seiso tumput suorissa olettaen ongelmien ratkeavan itsestään. Olemme valmiita tekemään töitä koiran kanssa ja oppimaan joka sekunnista, sehän on parasta elämänkoulua ja kouluttajakoulua. Suursnautserikin on vaativa koira, toisaalta taas aivan loistava tapaus jota en (eikä kyllä Mikakaan) vaihtaisi pois mistään hinnasta.
Enkä aio menetelmiäni muuttaa epäkoiraystävällisiksi tai -reiluiksi vain sen perusteella, että yleinen mielipide tietyntyyppisistä roduista (mistä hyvänä esimerkkinä mainittakoon perinteiset äijäkoirat, kuten dopermanni, sakemanni, suursnautseri, rotweiler) on "niskaperseotteella" kouluttaminen niin se on 20 vuotta vanha tapa ja ajatusmalli. Totta hemmetissä koira saa olla omatahtoinen, sitkeä, itsepäinen ja vaikka mitä muutakin, mutta jaksan uskoa että näiden kaikkien ominaisuuksien kanssa pystyy elämään, aivan kuten meidän erilaisten ihmistenkin kanssa ja jokaiseen löytyy omat ratkaisunsa. Ja ennen kaikkea positiiviset tavat löytää ratkaisuja myös ongelmatilanteisiin tai haasteisiin, niiksi niitä ennemmin ehkä kutsuisin.

Kerroinko muuten, että Ansasta kasvoi iso tyttö. Meillä alkoi ensimmäiset juoksut maanantaina ja vielä ovat juoksupöksyt ehjät, toisin kuin Lurun juoksujen aikana jolloin se tuhoaa noin juoksupöksyt/päivä.
Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää, muuttuuko tytön käytös ja mihin suuntaan. Nyt se on ainakin merkkaillut hirveästi ja iskän tuomat hirvenluut ovat saaneet koiramme paskomaan järkyttävän paljon. Ulostetta tulee (kiinteää ja normaalia) pahimmillaan 3-5 kertaa lenkissä, kun aiemmin määrä on ollut 2-3 kertaa/päivässä.

Aurinkoista viikon alkua!

Tämä tyttö lähtee huomenna tutustumaan Korkeasaaren eläinten virikkeistämiseen ja koko ensi viikko on luvassa eläinkouluttajan opintoja Paraisilla. Taas opitaan kaikkea fiksua lisää kouluttajuudesta, kouluttamisesta, eläimistä, inhimillistämisestä ja kaikesta muusta maan ja taivaan välillä. Loistavaa! Tukka takana ja elämä edessä =) !!!! Hyvällä fiiliksellä etiäpäin.

Ja ennen loppua kerronpa vielä senkin, että Ansa on rauhoittunut sen myötä kun olemme pidentäneet sen lenkkejä. Tyttö tarvitsee selvästi enemmän liikuntaa kuin mitä aiemmin olemme sille laiskuuttamme tarjonneet. Riekkumishalut ovat jääneet ja tarjolle on tullut yhteiskuntakelpoisempi koira, jonka kanssa treenit jatkuvat.