Ansa hammasstoryt osa 500

Oltiin eilen Ansan kanssa hammaslääkärireissulla pari tuntia ja pitkälliset ketkuttelun jälkeen ylimääräiset hampaat saatiin irti.
Tuli vain surullinen olo, että pitää kiusata toista tälläisellä. Tämäkin on näitä ihmisen ahneudesta tulleita vaivoja, että koiran hampaat ei lähde enää omin avuin vaan ne pitää leikata irti. Näin on tehty melkein kaikilla Ansan sisaruksilla.

Oltiin aamulla mettässä lenkillä ja nyt iltalenkillä tuola Lahdentien toisella puolella. Meillä oli iltalenkillä vaan Ansa mukana, pienet käytettiin erikseen muualla ulkona, mutta Ansa tykkäsi olla vapaana, nautti suunnattomasti kuin pieni gaselli hyppiessään pellonreunoilla. Sitten se kuskasi noin 80% ajasta milloin mitäkin keppiaarretta suussaan, että ei ole tietokaaan siitä että suu olisi kipeä. Ei tarvinnut antaa antibioottiakaan, tyttö vain eilen jotenkin unohti koko suukivun mikä sillä oli hetkellisesti kun tultiin kotiin. Oli surkeana kun toin sen kotiin kuudelta, lähdin puoli seiska käveleen Prismalle ja Mika jäi kotiin. Tulin leffasta joskus kymmenen jälkeen ja Ansa oli elämänsä kunnossa. Että se siitä leikkauksesta ja hammassärystä. =) Noilla koirilla on niin hauska tää lyhyt muisti =)

Mulla oli vielä paljon koiramaisia asioita mitä piti kertomani, mutten kyllä muista. Ansa jatkaa kumahtelevaa haukuntaansa aina aika ajoin ja olen päättänyt ostaa tuohon eteiseen kiinteän aidan koska en jaksa sitä, että Luru työntää kuononsa aidanraosta ja työntää sillä tavoin aidan auki ja luikahtaa eteiseen. Ei siinä muuten mitään, mutta kenkiä sun muuta löytyy sitten milloin mistäkin. Ansa ei niitä onneksi kuin kuskaa, toisin kuin Mökö teki aikanaan, tuhosi likitulkoon kaikki irtoavan kengistä Mikan koulukirjoihin.

Ansan komea maahan meno

Ansa onnistui tänään ensimmäistä kertaa tarjoamaan sitä mitä olen jo usean viikon ajan halunnut, ilman houkutteluja tai yhtään mitään. Kaunis maahan meno eikä mitää "pingviini" kumarruksia niin kuin tähän astiset maahanmeno harjoituksemme ovat olleet. Hyvä Ansa. Hieman on hiomista asennossa, välillä meni tosi nätisti suoraan, toisinaan takapää vinoon, mutta maahan joka tapauksessa. Olen ylpeä koirasta, ihana olento =)
ALoitettiin myös kosketusalustaa muutamia kertoja.

ANsa on muuten kohtuuhyvin sisäsiistiksi oppinut. Koiran punkalle pari kertaa tullut pisu joskus työpäivän aikana, mutta eipä juuri muutoin. Fiksu tyttö kaikin puolin!

Kiukuspäissäni lähdin kolmen koiran kanssa ulos kun Mikaa laiskotti. Oltiin tuolla LAhdentien toisella puolella on ihana tie menee "maaseudun rauhassa". Miten se onkaan aina niin, että kun sinne menee niin ketään näy mailla halmeilla, ihana rauha juoksuttaa koiria vapaana ja kaikkea. Koirat menivät nätisti ja muutamaa solmua lukuunottamatta selvisin 3 johdon ja 3 koiran kanssa yksin ihan siedettävän kivasti. No, eikös sieltä alkanut joka tuutista tulemaan ihmisiä ja koiria kun käännyttiin takaisinpäin matkataksemme takaisin kotiin. No, pikkasen tuli kommenttia koirilta suuntaan ja toiseen, Ansakin mokoma pöhisee syvältä.

Tuoreita lenkkihavaintoja

Terveisiä raittiista ulkoilmasta, olipas antoisa lenkki koirien kanssa. Onpas ilo taas kirjoittaa teille kaikelle kansalle...

Lenkki havaintoja

a) koirien räksyttäminen ohikulkeville koirille/ihmisille/olioille tmv. on selvästi vähentynyt, kommentoida pitää edelleen mutta se jää yleensä kommentoinnin tasolle eli rauhoittuvat ja hiljenevät nopeammin --> plussaa, mitähän olen mahtanut tehdä oikein/väärin?
b) emme hihnan yläpäässä pysty varmastikaan ikinä olemaan niin neutraaleja kuin pitäisi tuollaisessa ohituskonfliktitilanteessa, lause "saat mitä vahvistat, et aina sitä mitä haluat" pitää paikkaansa, mutta miten koirankoulutuksen peruslause "vahvista toivottua käytöstä ja jätä ei toivottu huomioimatta" onkaan käytännössä hankala toteuttaa. Miten voin olla M I L L Ä Ä N tavalla huomioimatta tai vahingossa palkitsematta jollain omalla toiminnallani koirani ohitustilanteessa.
c) vahvistetiheys on järjettömän vaikea toteuttaa käytännössä, vähintään 12kertaa minuutissa eli joka viides sekunti, miten mä saan pysymään koiran lähellänikään siihen saakka että olen ehtinyt vahvistaa sitä seuraavan kerran, olen niin H I D A S (erästä peliääntä lainatakseni, "kakkonen on jumbo, 0 pistettä"), siinä on kehittymistä että saat naksautettua silloin kun koira kävelee vierelläsi edes suht nätisti eikä vasta sitten kun se on jo puskassa nenä pitkällä
d) koirat ovat aivan mahtavia otuksia ja loistavia oppimaan, niin nopeita, hieno seurata sitä kehitystä
e) Mökö ohittaa ihan nätisti tällä oikealla vahvistetiheystreenillä toiselta puolelta katua ihmisen (jopa tällei iltapimeässä mikä yleensä aiheuttaa ongelmia), naks-nami-naks-nami-naks-nami vaan ja kilttiä tipsutusta rinnalla sopivan etäisyyden päässä kohteesta

Olen kehittynyt. Pystyn ohittamaan toisen jo melkein päästelemättä ulkoisia äänteitä. Sisäisesti voi olla, että muutama ylimääräinen ja epämääräinen mölähdys kuuluu, mutta kuka niitä laskee. (Mika hermostuu helpommin tälläisessä tilanteessa, mikä on jännä havainto sekin.) Toisekseen saan naaman pidettyä kohtuullisen peruslukemilla, tosin jossain kohtaa on pakko puoliksi nostaa/siirtää koirat toiselle puolelle itsestäni, jolloin olen koiran ja vastaatulijan välissä. Se on kumma se ihminen siinä välissä rauhoittamassa koiraa, rauhoittavat signaalit kunniaansa jälleen kerran.
Jännä muuten taas tarkkailin koiria lenkillä oikein urakalla. Että kun vastaan tulee joku niin Mökö hyvin helposti ottaa rauhoittavat signaalit käyttöönsä ja hyppää ojaan tai jää haistelemaan jotain lumipaakkua ja kääntää kylkensä/peppunsa vastaantulijalle kuin välttääkseen nenästä nenään kohtaamistilanteen. Tämä käytös tietenkin edellyttää vastaantulijalta myös hienotunteisuutta eli jos vastaantuleva kohde on liian tunkeileva, Mökö saattaa pelätä ja räksättää.

Luen tosi hyvää ja mielenkiintoista kirjaa tällä hetkellä, nimittäin Turid Rugaasin kirjaa Barking. Koitan kahlata englanninkielistä kirjaa läpitte, mutta onneksi se on helppolukuista ja tarpeeksi ohut että jaksaa olla motivoitunut sen läpikäymiseen. Suosittelen lukemaan! Olen jotenkin nyt sen kautta alkanut miettimään koirien haukkumistakin enemmän kielellisenä asiana kuin haittaavana ongelmakäytöksenä. Tottahan toki, kirjan paras anti on hyvin yksinkertainen, haukkuminen on koirien puhetta, on taas meidän vastuullamme oppia ymmärtämään ja erottamaan minkälaisesta haukkumisesta on kyse, varoittavasta, opitusta, ilmoittavasta, iloisesta/jännittyneestä tmv.