Näytetään tekstit, joissa on tunniste stressireaktio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stressireaktio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. syyskuuta 2008

Curligvanhemmuus

Curlingvanhemmuus koiramaailmassa

Pidin tuossa viikolla koiran hyvän olon luennon joka aloittaa siis nuo meidän kurssimme. Kurssin loppupuolella eräs asiakkaista alkoi pohdiskella ääneen, että voiko koiran koulutus ja koiran kanssa elämä mennä liiallisuuksiin ylihuolehtivaisuudessa. Kun männävuosina oli paljon puhetta curlingvanhemmuudesta, että hyysäämmekö nykyisin koiriammekin liikaa.

Niin... Hyvä kysymys. TUo asia pisti ihan miettimään. Itse en aiemmin ole ajatellut käyttää sanaa curlingvanhemmuus koirien kohdalla, mutta why not, why not. Kun olen pari päivää haudutellut asioita päässäni niin tulin siihen tulokseen etten mä curlingvanhemana itseäni pidä. Mutta toki joku tekee sitäkin. Koira on aina koira ja sillä on luontaiset käyttäytymistarpeet vaikka se usein tuollaiselta sohvaperunalta (ainakin meillä) vaikuttaa. Koska jos mää haluaisin suojella koiriani kaikilta ja kaikelta en veisi niitä ikinä sellaisiin paikkoihin missä ne saattaisivat muuttua levottomiksi. Mutta noin järjellä ajateltuna, sehän on täysin mahdotonta. Joka paikassa on jotain ärsykkeitä ja koiralle tulee se "pieni epämukavuuden tunne" mitä erityisesti pienille pennuille suositellaan synnytettäväksi. Tarkoitan tuolla siis sitä, että Tuire Kaimiokin puhui luennollaan siitä, että pikkupennut kannattaa altistaa pienelle epämukavuuden tunteelle (kuten pieni veto, hälinä, melu sekä muut ärsykkeet) jo pienenä jotta koira kestää paremmin stressiä aikuisena. Ja tottahan tämä on. "Laatikkolapsi" tai "laatikkokoira" on todennäköisesti paljon herkempi saamaan ongelmia itselleen kuin hyvin sosiaalistettu ja koulutettu koira.

Mutta tuohon curlingiuteen, että toki pientä epämukavuudentunnetta ja stressiä kertyy koiralle ihan mistä vain. Toki tuohon curlingiuteen liittyy paljon se kuinka hyvin koira on siedätetty koska tuolloinhan ihmisen tarvitsee vähemmän pestä sitä lattiaa siinä koiran edessä.
Että voisiko ajatella, että tuota curlingvanhemmuutta tietyllä tavalla tarvittaisiin enemmän "onelmakoirien kanssa" jotka eivät kestä ympäristön häiriöitä niin paljon eli koirien kanssa ei voi käydä vieraissa paikoissa, tavata koiria tai mitään muutakaan normaaliin koiraelämään kuuluvaa. Eli tuollaisessa tilanteessa pitäis enemmän silotella tietä kuin parempihermoisen koiran kanssa jonka kanssa pärjää paremmin, helpompi toimia.

No, tiedä sitten häntä... Ehkä jätän aiheen tältä erää ilmaan ja jatkamme yhdessä pohdintoja lukijoideni kanssa (onko heitä, viime aikoina kukaan ei ole kommentoinut mitään mihinkään...) myöhemmin kun koneeni toimii järkevämmin eikä nyi ja töki näin ärsyttävästi tällai perjantai-iltana.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Mökö on hinkuttanut itseään sohvaan (vrt. kissan merkkailu kun se hieroo päällään esineitä) pari viimeistä päivää joka kerta kun olemme tulleet ulkoa. Tämä on täysin uudenlainen käyttäytyminen sillä ei se ole aiemmin samalla tavalla itseään hinkuttanut huonekaluihin kuin hyvin satunnaisesti. Olen miettinyt pienessä päässäni, että johtuisikohan tämä jotenkin Lurun poissaolosta ja sen juoksuista (oli kuitenkin su Lurun kanssa samassa pihapiirissä kun kävimme vanhemmillani).

Maanantaina ja tiistaina kun Mika oli lähtenyt töihin ennen minua niin Mökö oli tutustunut muutamaan kirjeeseeni sekä lenkkareihini kun vielä nukuin. Liekö jonkun näköistä stressireaktiota hakea suuhunsa tavaraa ja repiä niin tuosta viikonlopun reissaamisen jäljiltä. Kissan kanssa mentiin kämppää välillä aamutuimaan vauhdikkaastikin, joten pitäisi aina muistaa pitää huoli siitä että kissa on aamun (yö ok vapaana) vaikka kylppärissä ettei laita koiraa turhaa ylikierroksille --> aiheudu turhia muita seurauksia.

Eilen kun laitoimme pihalle aitaa kiinni Mökö oli illalla todella levoton, vinkui ja mäykkäsi sekä sisällä että terassilla (pentuaitaus rajasi terassin ennen koko pihan aitausta). En oikein tiedä miksi se oli niin levoton, mutta meillä on pienenä ongelmana se että Mökö on liian kiintynyt meihin ja välillä seuraa kuin hai laivaa. Joinain päivinä (tai suurimman osan aikaa) koira taas on ihan rauhallisesti boxissaan, patjallaan, matolla tai jossain muualla. Hetkittäin sitten tulee kamala hätä jos poistumme Mökön näkyvistä ja äiti valittaa aina, että Mökö alkaa huutamaan kun käymme esim. heillä ulkona tmv. Tiedä sitten häntä, että mistä moinen turvattomuuden tunne koiralla johtuu...

Harjoittelimme tiistai-itana kosketuskeppiä Mökön kanssa kun tulimme Dogwitin arkitottiksen alkeiskurssilta. Mökö oli tosin hieman "höttäinen"eli innokas kyllä tekemään hommia, mutta ehkä kissa häiritsi sen keskittymistä sen verran... Tosin ehkä viikonlopun menemisillä ja tulemisilla oli oma vaikutuksensa, kaikkihan näkyy kuitenkin koirassakin.

Mutta Dogwitin arkitottiksen kurssiin (lisää kursseista ja yrityksestä www.dogwit.fi). Harjoittelimme muun muassa huomiomerkkiä, maahan menoa ja nätisti hihnassa kulkemista. Asiakkaat tuntuivat tyytyväisiltä ja monelle olen saanut varmasti annettua roppa kaupalla uusia ajatuksia ja toimintatapoja reppuun mukaan, ovat ainakin kiitelleet siihen malliin.
Mielestäni esimerkiksi ulkona tehty nätisti hihnassa harjoittelu sujui hyvin. Hieman ohikulkeneet ihmiset katsoivat pitkään, mutta kyllä maailmaan katseita mahtuu. Välillä tuntuu muutenkin siltä, että koiranomistajia välillä tuijotetaan kuin mitäkin kummajaisia kaikkine kikosteerauksineen.

Voinkin lopettaa oivalliseen ajatelmaan (kirjasta Morton Egtvedt ja Cecilie Keste, Naksutinkoulutusta koirallesi, Canis, sivu 40)
VÄÄRÄN TOIMINNAN TIEDOSTAMATON VAHVISTAMINEN
On tavallista, että ihmiset tiedostamattaan vahvistavat väärää toimintoa. Koiranomistajien tulisi lopettaa hokeminen tai makupalalla houkuttelu saadakseen koirat katsomaan heitä. Houkuttelemalla tai syöttämällä sille makupalaa tai höpöttelemällä saamme koiran pitämään kontaktia meihin. MUTTA tuolloin ohjaaja vahvisstaa sitä, mitä koira on tekemässä juuri hokemisen tai houkuttelun aikana -koira katselee ja näkee jotain ihan muuta kuin ohjaajansa. Jos se tekee liian usei, tuloksena on heikko kontakti koiran ja ohjaajan välillä. Onkin parempi odottaa, että koira itse omaehtoisesti tarjoaa toivottua käyttäytymistä ja palkita siitä.
Pian olemme siinä tilanteessa, että koiraa pitää houkutella ja houkutella enemmän ja enemmän eikä mikään tunnu riittävän. (noin referaatin omaisesti jutun juoni)

Suosittelen lukemaan ko. kirjan!