Hellurei ja hellät tunteet,
täällä sitä ollaan Mökön ja Mikan kanssa Helsingin Pasilassa hotellissa ja tosi hyvin on mennyt. Onhan tuo pieni karvapallero aika hukassa suuressa maailmassa, mutta todella itseään fiksummin on käyttäytynyt, että on ollut oikea omistajiensa ylpeydenaihe. Hyvä Mökö!
Kun Mika oli tullut Mökön kanssa vastaan mua koirahierojakurssin pitopaikan pihalle Mökö vähän kommentoi sisälle tulevalle pikkutytölle, mutta muuten on ohittanut jos jonkinmoista kulkijaa niin karvaista, kuin vähemmän karvaista todella nätisti. Katsotaan miten huominen hieronta sujuu, mutta nyt ainakin on ihan lupaavaa käytös ollut ja hyvä vähän välillä saada Mökölle "extra-aikaa", ettei kaikki mene ihan vain Ansan kanssa höösöttämiseen.
Luru jäi kotiin (tai porukoille hoitoon ANsan kanssa) kun sillä oli vielä vähän loppujuoksuiluissa hösöttämistä niin en viittinyt roudata sitä matkaani.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksut. Näytä kaikki tekstit
lauantai 25. heinäkuuta 2009
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Ansan arkatassuilut ja syötyjen pikkuhousunsuojien arvoitus
Meillä on viimeiset pari viikkoa vietetty verisissä merkeissä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Luru ei ole tykännyt pitää juoksupöksyjään ja varmaan jokainen meillä käytössä ollut liinavaate, sohvanpeite ja koiranpunkka sietävät mennä tämän viikon jälkeen pesuun kun ovat niin verisiä Lurun juoksujen jäljiltä. Ja mitä tuohon muhevaan otsikkoon tulee, liittyy se pitkälti näihin Lurun juoksuihin. Tyttö kun mokoma repii pöksyt päältään vähintään 3 kertaa päivässä, pisin aika varmaan on ollut ½ vuorokautta mitä yhdet pöksyt pysyivät jalassa. Uudet, kaupasta tuodut pöksyt säilyivät ehjinä sen 2 päivää, että verri nice. Mietinpähän tuossa vain päivänä kauniina taas löytäessäni Lurun tyhjät juoksupöksyt (niissä käytetään ½ :sta pikkuhousunsuojaa jota vaihdetaan) koiranpunkalta makkarista, että mitä niille pikkuhousunsuojille tapahtuu? Ne vain häviävät. Joskus harvoin saattaa löytyä muutama pieni murunen niistä, tai semmonen puuvillapallo sitä täytettä, usein ei sitäkään. Että eivätkä ne tyhjään häviä. Luru ilmeisesti syö ne, mutta olen vähän huolissani siitä koska eihän sellainen muovivalmisteinen puuvillapikkuhousunsuoja imeydy mihinkään vaan voi hyvinkin aiheuttaa jonkun suolitukoksen vaikka ei sitä vielä olekaan onneksi tehnyt, mutta VOI aiheuttaa. Mitäs sitten? Viimeisimmät pikkuhousunsuojat mitä ostin oli tosin ekologisesti hajoavia Ekokauppa Ruohonjuuresta, mutta silti.
Ansalla on selvästi joku isomman laatuinen pelkokausi menossa. Teiskossa pelättiin traktorin munia, maassa kenollaan olevaa liikennemerkkiä ja kotipihalla päältä ajettavasta ruohonleikkurista irrotettuja kerääjäpusseja niin että koira lamaantui aivan täysin eikä meinannut tulla tilanteesta ohitse itse lenkille. No, kävin minä sitten perjantai-iltana jokusen kerran taputtelemassa ja juttelemassa traktorinmunille ja liikennemerkille iltalenkkimme aikana, mennessä ja tullessa ennen kuin Ansa uskalsi tulla lähellekään. Tyttö jähmettyi ja jopa perääntyi täysin tiellä, vaikka nuo olivat pellon puolella etäämpänä. No, saimme toivottavasti voitettua traktorinmunat, mutta nuo kotipihassa olleet ruohonleikkurin kerääjäpussit olivat likitulkoon ylitsepääsemättömän kamalia. Mutta tästä kaikesta tuli todistettua oikeaksi ainakin Ansan kohdalla se oppi, että kun siedättämisessä käsketään mennä (ainakin meidän ideologian mukaan) juttelemaan pelottavalle liikkumattomalle esineelle jotain omiaan, jolloin koira huomaa, ettei esine olekaan niin paha kun ”mammakin menee ja juttelee sille”. No, se rohkaisi Ansaa kun istuskelin ja nojailin ko. esineisiin, silittelin niitä ja juttelin niille omiani. Onneksi kukaan vieras ei nähnyt, olisi voinut pitää lievästi sanottuna mielenvikaisena, mutta pääasia että helpotti edes inasen Ansan oloa.
Mistä päästiinkin hyvin itse kukka-aiheeseen, nimittäin viime viikon torstai-iltaan jolloin olimme Ansan kanssa pentutreffeillä tutustumassa saalisleikittämiseen (sinänsä tuttu aihe, olen käynyt saalisleikkikurssinkin) ja tapaamassa sisaruksia.
No, Ansa ei ensinnäkään osannut leikkiä yhtään. Oli ollut autossa muutaman tunnin kun olin käynyt hieromassa pari koiraa, mikä lamaannutti koiraa varmaan entisestään, mutta vieras paikka ja kymmenen uutta ihmistä istuskelemassa talon kuistilla oli Ansalle aikamoinen kauhistus. Tiedän, että koirani on kaikesta huolimatta hieman aran puoleinen ja ottaa aikansa ennen kuin Ansa pystyy relaamaan, yleensä se on toisten koirien seurassa 5-10minuuttia, ihmisten kanssa ehkä puoli tuntia. (Toimituksen sivuhuomiona kerrottakoon, etten todellakaan osaa kertoa tähän syytä, sillä koira noin normaali olosuhteissa on hirveän reipas kotona, riippuen toki tilanteesta ja vieraista ihmisistä/koirista sekä siitä miten ne käyttäytyvät.) Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta, että olemme käyneet aika paljon eri paikoissa, tavanneet erilaisia ihmisiä ja erilaisia koiria mielestäni aika paljonkin, ettei kyse ole siitä etteikö koiraa olisi sosiaalistettu, totutettu ja kaikkea. Mielestäni mä olen tehnyt kaiken ihan oppikirjan mukaan, niin kuin mulle on koulutettu, mutta se näköjään vie tuon koiran kohdalla paljon normaalia kauemmin se rohkaistuminen. En sitten tiedä säikähtikö Ansa joskus pentuna talvella niin paljon kaverini sakemannia, joka tuli aika ronskisti päälle ja yritti leikkiä, että se on aiheuttanut Ansalle tuollaista (tosin oli jo ennen sitä hieman aremman puoleinen), mutta ei Ansaa ole kyllä muuten kauheasti pelästyttänyt kukaan. Toki Ansankin pääsääntöiset leikkikaverit ja koiratutut ovat olleet pienempiä, eikä niin hirveästi kokemusta ole tuosta riisenipuolesta, joilla on ihan oma leikkityylinsä ja touhunsa, mutta.
Mutta asiaan palatakseni. Siinä sitten koitimme edes palloa heitellä Ansalle, että se vähän virkoaisi ja aikansa oltuamme saalisleikin alkeet, tosin pallolla, lähtivät sujumaan. Tosin ei niin kuin kaikilla muilla pennuilla jotka ottivat heti patukkaa suuhunsa. No, saalisleikkien lopuksi joimme kahvia ja koirat temusivat keskenään, mutta Ansa arkajalka vain pelkäsi aika hirmuisesti muita koiria eikä järin lämpimästi suhtautunut vieraisiin ihmisiinkään. Tosin lapset saivat olla aivan rauhassa, niihin se ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota. Meni liki 1,5h ennen kuin Ansa meni joukon hännillä edes vähän niin kuin ollen mukana 5 sisaruksen leikeissä ja touhuissa.
Tuo ilta oli minulle jotenkin shokeeraava, sen lisäksi että tunsin olevani kovin ulkopuolella (sen lisäksi etten ole kamala palveluskoiraihminen tai että tietäisin sen alan terminologiaa, jotta voisin juppailla sillä) muitten jutuista kun selvästi tapaavat toisiaan useammin ja ovat vanhojakin tuttuja. Mutta tuo Ansan käytös sai minutkin hirveän epävarmaksi vaikka olen tasan tarkkaan tietoinen siitä minkälainen koira Ansa on, miten se käyttäytyy uusissa tilanteissa ja taas myös sen puolen minkälainen se on kotona ja omassa arjessaan. Ansa on juuri loistava koira meille, aivan mahtava ja humoristinen veijari pilke silmäkulmassaan, niin kuin suursnautserilla kuuluukin! Se, että Ansa on aran puoleinen ei ole varsinainen ongelma meille, tiedostamme sen ja teemme sen eteen hommia joka päivä ja jonain päivänä kun Ansa on hieman aikuistunut, tuo käytös on todennäköisesti tipotiessään. Enkä muutenkaan ole koskaan halunnut koirastani mitään kamalaa puolustus-tai suojelukäytöstä esiin, en ole tähtäämässä suojelukisoihin jotenka itselleni riittää hyvin tuollainen ”vässykkä-kotikoira” jos nyt näin voi sanoa. Se, mitä me alamme noin enemmissä määrin harrastamaan Ansan kanssa, on vielä iso kysymysmerkki, mutta olen selaillut erilaisia kursseja vähän sillä silmällä, että jonnekin pitäisi syksyllä suunnistaa, mutta kun on vain nuo omatkin kurssin vetämiset ja työt. Sen kuitenkin tiedän, etten vie 8 kuukautista pentuani pyörällä lenkille niin kuin kasvattaja sanoi, että on varsin turvallista. En ota sitä riskiä, että alkaisin ehdoin tahdoin riskeeraamaan kasvuikäisen ison koiran luustoa, vaikka se ehkä turvallista olisikin. Sama koskee agilityä. On täysin eri asia, että koira hyppii itsekseen jossain mettässä vapaana ollessaan kivien, keppien ja muiden ylitte tai juoksee päin jalkaani, sen on opittava varomaan.
No, tuosta illasta seurasi sitten se, että kasvattaja soitteli minulle seuraavana päivänä (omistaa koirahoitolan) ja ehdotti, että Ansa tulisi heille hoitolaan pariksi päiväksi elokuussa niin hän voisi tarkkailla koiraa ja jos Ansa vähän rohkaistuisi. Ehdotus tuli niin puskista, että hämmennyin täysin enkä osannut edes sanoa mitään. Tätä asiaa mietittyämme päivän jos toisenkin, olemme tulleet perhepiirissämme yhä enemmän ja enemmän vakuuttuneemmaksi siitä, että Ansan tilannetta pieni häkkihoito todennäköisesti ei auttaisi yhtään. Koira ei ole tottunut häkkihoitoon, enkä muutenkaan juuri kannata henkilökohtaisesti häkkihoitoa pienissä kopperoissa, kyse on kuitenkin isosta koirasta joka on tottunut pääsemään liikkumaan vapaasti.
Ansalle paljon parempi tapa rohkaista sitä olisi varmasti se, että kasvattaja tulisi käymään meillä kotona ja näkisi koiran omassa ympäristössään ja totta kai otamme avun erittäin mielellämme vastaan, mutta se mitä se sitten on, on eri asia. Enemmän kuin mielelläni veisin Ansaa enemmän yhteistreeneihin ja tapaamaan esimerkiksi sisaruksiaan, jotta se saisi rohkeutta ja oppisi snautserikieltä vähän paremmin, se kun on hieman ronskia ja Ansaa pelottaa se, vaikka yksinään riehuukin välillä metsässä ihan samalla tavalla.
Mutta joo, asiasta pitää ehkä keskustella kun kasvattaja palaa lomiltaan, että mitä hän ajaa takaa häkkihoidolla, mitä hän haluaisi tehdä Ansalle, miten, miksi ja mitä hän ajattelee siitä olevan hyötyä. Varmasti hän ajaa takaa todella hyvää ja on hienoa, että hän haluaa auttaa ja olla tukena niin kuin lupasi (on varmaan ensimmäinen koiriemme kasvattaja joka tekee mitään hyväksemme), mutta voisimme yhdessä ehkä pohtia vielä että mikä on se tapa millä autamme Ansaa parhaiten. Meinaan tuo, että koira pistetään vieraalle hoitoon (vaikka ei nyt ehkä ihan vieras ole kyseessä, mutta eihän Ansa ole tavannut kasvattajaa sitten luovutusiän, eikä ole säännöllisesti yhteydessä tähän) ihan muuten vain vaatii ehkä hieman vielä selvennystä ja perusteluja.
Olen aika tarkka muutenkin muun muassa noista tavoista miten meidän koiraa koulutetaan ja niiden on oltava yhteydessä siihen mitä ja miten me tehdään/toimitaan. Mietin tuon torstain jälkeen sitäkin, että kun jotkut antavat koiransa toiselle koulutettavaksi johonkin kisoihin niin en varmaan kyllä ikinä itse pystyisi samaan. Meille koira on perheenjäsen, eikä mikään kilpailuväline parempaan suoritukseen, jota vieras ihminen treenaa. Kyllä minulle on tärkeää tietää mitä koiralleni a)on tehty b)tehdään c)miten d)miksi , jotta voin toimia sen kanssa paremmin. On paljon ihmisiä joilla on kokemusta enemmän koirista ja jotka osaavat auttaa vaikka itsekin työskentelen koirien kanssa, näen päivittäin erilaisia koiria ja koulutan koiria (tai heidän omistajiaan). Oman koiran kanssa kaikki tuntuu olevan aina niin erilailla.
On muutenkin eri asia tietenkin tuollaiset resque koirat, joista ei tiedä miten ne ovat joutuneet elämään ja miten niitä on kohdeltu, mutta jos minulla on vara valita oman koirani kohdalla jonka olen pentuna ottanut, niin totta kai käytän tilaisuutta hyödykseni ja otan opikseni. On paljon hyviä kouluttajia, kasvattajakin varmasti (tosin en ole ikinä itse asiassa nähnyt miten hän kouluttaa koiriaan nyt kun näin tarkkaan mietin) ja mielelläni seuraan koulutusta ja otan oppia, vaikka niin että joku muu tekee koirani kanssa jotain, mutta silloin se on aina molemminpuolista, vuorovaikutuksellista toimintaa eikä sitä että joku muu tekee jotain koiralleni selkäni takana. Koen, että siitä kun seuraan toisen toimintaa, vaikka se olisi sellaista mitä joku tekee koirani kanssa, opin aivan järjettömän paljon ja se on todella hyödyllistä, enkä haluaisi sen ns.”hiljaisen tiedon” menevän hukkaan mitä joku kokeneempi voi antaa.
Istun tällä hetkellä junassa matkalla pohjoiseen tapaamaan kaveriani, joten on hyvää aikaa kirjoittaa. Vielä kun saisin nettilinjat toimimaan niin, että pääsisin läppäriltäkin internjettiin niin avot.
Noista koirakursseista tuli vielä mieleeni muuten se, että olen varmaan hirmuisen kranttu ja vaativa Ansan kanssa kun olen selaillut ja miettinyt kaikenmoisia kursseja mihin voisimme käydä, muutama ihan potentiaalinen yritys, joka tarjoaa palveluitaan niin on toki, mutta ei mitään sellaista mikä olisi vakuuttanut täysin. Pirkanmaallakin noiden koirafirmojen määrä on lisääntynyt ihan kivasti (vai pitäisikö sanoa kauhistukseksi, noin kilpailullisesti) viimeisen vuoden aikana aika reilusti. Laatu onkin sitten eri asia, itse ainakin haluaisin tietää firman pitäjästä että missä hän on oppinsa saanut ja minkälaista koulutus on, jotta osaan valikoida parhaiten tarpeisiini sopivan palveluntarjoajan.
(Kirjoitettu maanantaina
...jatkoa keskiviikolta)
Ansa tuossa tulla rojahti syliini, taas pienen pieni sylikoira haluaa huomiota.
Kaverini Sanna oli tänään käymässä sekarotuisen Veera -koiransa kanssa. Tulivat sisälle ja Ansa mokoma komensi sitä 2 tuntia, voi Veera rukka. Veera teki kaikkensa rauhoittaakseen Ansaa, mutta tuo meidän puupää ei tajunnut yhtään toisen rauhoittavista signaaleista ja elekielestä. On Ansa sentään oman perheen koirien elekieltä oppinut lukemaan ja ymmärtää kun Luru komentaa kauemmas tmv., mutta noihin vieraisiin koiriin se ei oo vielä ymmärrystään lykännyt. Tai en mä tiiä, alkaa loppuun ideat sen kanssa kun melttoo vaan ja vaikka kuinka jättäis huomiotta tai komentais niin mikään ei tunnu auttavan. Päätti puolustaa pikkukoiriakin Veeralta ja sekin ihan turhaan.
Kun oltiin mettässä ulkona niin ei ollut mitään ongelmaa, mutta sisällä. Kun ollaan oman porukan kesken niin Ansa on superrauhallinen ja ihana, nukkuu ja muuta mut sit kun tulee vieraita niin on ihan järkyttävän rasittava louskuttaja. Syy? EN tiedä.
Mutta mä lähen viemään Ansulia ja pikkusia ulos nyt kun tää iso rotjake makaa mun sylissä vinkumassa.
Ansalla on selvästi joku isomman laatuinen pelkokausi menossa. Teiskossa pelättiin traktorin munia, maassa kenollaan olevaa liikennemerkkiä ja kotipihalla päältä ajettavasta ruohonleikkurista irrotettuja kerääjäpusseja niin että koira lamaantui aivan täysin eikä meinannut tulla tilanteesta ohitse itse lenkille. No, kävin minä sitten perjantai-iltana jokusen kerran taputtelemassa ja juttelemassa traktorinmunille ja liikennemerkille iltalenkkimme aikana, mennessä ja tullessa ennen kuin Ansa uskalsi tulla lähellekään. Tyttö jähmettyi ja jopa perääntyi täysin tiellä, vaikka nuo olivat pellon puolella etäämpänä. No, saimme toivottavasti voitettua traktorinmunat, mutta nuo kotipihassa olleet ruohonleikkurin kerääjäpussit olivat likitulkoon ylitsepääsemättömän kamalia. Mutta tästä kaikesta tuli todistettua oikeaksi ainakin Ansan kohdalla se oppi, että kun siedättämisessä käsketään mennä (ainakin meidän ideologian mukaan) juttelemaan pelottavalle liikkumattomalle esineelle jotain omiaan, jolloin koira huomaa, ettei esine olekaan niin paha kun ”mammakin menee ja juttelee sille”. No, se rohkaisi Ansaa kun istuskelin ja nojailin ko. esineisiin, silittelin niitä ja juttelin niille omiani. Onneksi kukaan vieras ei nähnyt, olisi voinut pitää lievästi sanottuna mielenvikaisena, mutta pääasia että helpotti edes inasen Ansan oloa.
Mistä päästiinkin hyvin itse kukka-aiheeseen, nimittäin viime viikon torstai-iltaan jolloin olimme Ansan kanssa pentutreffeillä tutustumassa saalisleikittämiseen (sinänsä tuttu aihe, olen käynyt saalisleikkikurssinkin) ja tapaamassa sisaruksia.
No, Ansa ei ensinnäkään osannut leikkiä yhtään. Oli ollut autossa muutaman tunnin kun olin käynyt hieromassa pari koiraa, mikä lamaannutti koiraa varmaan entisestään, mutta vieras paikka ja kymmenen uutta ihmistä istuskelemassa talon kuistilla oli Ansalle aikamoinen kauhistus. Tiedän, että koirani on kaikesta huolimatta hieman aran puoleinen ja ottaa aikansa ennen kuin Ansa pystyy relaamaan, yleensä se on toisten koirien seurassa 5-10minuuttia, ihmisten kanssa ehkä puoli tuntia. (Toimituksen sivuhuomiona kerrottakoon, etten todellakaan osaa kertoa tähän syytä, sillä koira noin normaali olosuhteissa on hirveän reipas kotona, riippuen toki tilanteesta ja vieraista ihmisistä/koirista sekä siitä miten ne käyttäytyvät.) Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta, että olemme käyneet aika paljon eri paikoissa, tavanneet erilaisia ihmisiä ja erilaisia koiria mielestäni aika paljonkin, ettei kyse ole siitä etteikö koiraa olisi sosiaalistettu, totutettu ja kaikkea. Mielestäni mä olen tehnyt kaiken ihan oppikirjan mukaan, niin kuin mulle on koulutettu, mutta se näköjään vie tuon koiran kohdalla paljon normaalia kauemmin se rohkaistuminen. En sitten tiedä säikähtikö Ansa joskus pentuna talvella niin paljon kaverini sakemannia, joka tuli aika ronskisti päälle ja yritti leikkiä, että se on aiheuttanut Ansalle tuollaista (tosin oli jo ennen sitä hieman aremman puoleinen), mutta ei Ansaa ole kyllä muuten kauheasti pelästyttänyt kukaan. Toki Ansankin pääsääntöiset leikkikaverit ja koiratutut ovat olleet pienempiä, eikä niin hirveästi kokemusta ole tuosta riisenipuolesta, joilla on ihan oma leikkityylinsä ja touhunsa, mutta.
Mutta asiaan palatakseni. Siinä sitten koitimme edes palloa heitellä Ansalle, että se vähän virkoaisi ja aikansa oltuamme saalisleikin alkeet, tosin pallolla, lähtivät sujumaan. Tosin ei niin kuin kaikilla muilla pennuilla jotka ottivat heti patukkaa suuhunsa. No, saalisleikkien lopuksi joimme kahvia ja koirat temusivat keskenään, mutta Ansa arkajalka vain pelkäsi aika hirmuisesti muita koiria eikä järin lämpimästi suhtautunut vieraisiin ihmisiinkään. Tosin lapset saivat olla aivan rauhassa, niihin se ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota. Meni liki 1,5h ennen kuin Ansa meni joukon hännillä edes vähän niin kuin ollen mukana 5 sisaruksen leikeissä ja touhuissa.
Tuo ilta oli minulle jotenkin shokeeraava, sen lisäksi että tunsin olevani kovin ulkopuolella (sen lisäksi etten ole kamala palveluskoiraihminen tai että tietäisin sen alan terminologiaa, jotta voisin juppailla sillä) muitten jutuista kun selvästi tapaavat toisiaan useammin ja ovat vanhojakin tuttuja. Mutta tuo Ansan käytös sai minutkin hirveän epävarmaksi vaikka olen tasan tarkkaan tietoinen siitä minkälainen koira Ansa on, miten se käyttäytyy uusissa tilanteissa ja taas myös sen puolen minkälainen se on kotona ja omassa arjessaan. Ansa on juuri loistava koira meille, aivan mahtava ja humoristinen veijari pilke silmäkulmassaan, niin kuin suursnautserilla kuuluukin! Se, että Ansa on aran puoleinen ei ole varsinainen ongelma meille, tiedostamme sen ja teemme sen eteen hommia joka päivä ja jonain päivänä kun Ansa on hieman aikuistunut, tuo käytös on todennäköisesti tipotiessään. Enkä muutenkaan ole koskaan halunnut koirastani mitään kamalaa puolustus-tai suojelukäytöstä esiin, en ole tähtäämässä suojelukisoihin jotenka itselleni riittää hyvin tuollainen ”vässykkä-kotikoira” jos nyt näin voi sanoa. Se, mitä me alamme noin enemmissä määrin harrastamaan Ansan kanssa, on vielä iso kysymysmerkki, mutta olen selaillut erilaisia kursseja vähän sillä silmällä, että jonnekin pitäisi syksyllä suunnistaa, mutta kun on vain nuo omatkin kurssin vetämiset ja työt. Sen kuitenkin tiedän, etten vie 8 kuukautista pentuani pyörällä lenkille niin kuin kasvattaja sanoi, että on varsin turvallista. En ota sitä riskiä, että alkaisin ehdoin tahdoin riskeeraamaan kasvuikäisen ison koiran luustoa, vaikka se ehkä turvallista olisikin. Sama koskee agilityä. On täysin eri asia, että koira hyppii itsekseen jossain mettässä vapaana ollessaan kivien, keppien ja muiden ylitte tai juoksee päin jalkaani, sen on opittava varomaan.
No, tuosta illasta seurasi sitten se, että kasvattaja soitteli minulle seuraavana päivänä (omistaa koirahoitolan) ja ehdotti, että Ansa tulisi heille hoitolaan pariksi päiväksi elokuussa niin hän voisi tarkkailla koiraa ja jos Ansa vähän rohkaistuisi. Ehdotus tuli niin puskista, että hämmennyin täysin enkä osannut edes sanoa mitään. Tätä asiaa mietittyämme päivän jos toisenkin, olemme tulleet perhepiirissämme yhä enemmän ja enemmän vakuuttuneemmaksi siitä, että Ansan tilannetta pieni häkkihoito todennäköisesti ei auttaisi yhtään. Koira ei ole tottunut häkkihoitoon, enkä muutenkaan juuri kannata henkilökohtaisesti häkkihoitoa pienissä kopperoissa, kyse on kuitenkin isosta koirasta joka on tottunut pääsemään liikkumaan vapaasti.
Ansalle paljon parempi tapa rohkaista sitä olisi varmasti se, että kasvattaja tulisi käymään meillä kotona ja näkisi koiran omassa ympäristössään ja totta kai otamme avun erittäin mielellämme vastaan, mutta se mitä se sitten on, on eri asia. Enemmän kuin mielelläni veisin Ansaa enemmän yhteistreeneihin ja tapaamaan esimerkiksi sisaruksiaan, jotta se saisi rohkeutta ja oppisi snautserikieltä vähän paremmin, se kun on hieman ronskia ja Ansaa pelottaa se, vaikka yksinään riehuukin välillä metsässä ihan samalla tavalla.
Mutta joo, asiasta pitää ehkä keskustella kun kasvattaja palaa lomiltaan, että mitä hän ajaa takaa häkkihoidolla, mitä hän haluaisi tehdä Ansalle, miten, miksi ja mitä hän ajattelee siitä olevan hyötyä. Varmasti hän ajaa takaa todella hyvää ja on hienoa, että hän haluaa auttaa ja olla tukena niin kuin lupasi (on varmaan ensimmäinen koiriemme kasvattaja joka tekee mitään hyväksemme), mutta voisimme yhdessä ehkä pohtia vielä että mikä on se tapa millä autamme Ansaa parhaiten. Meinaan tuo, että koira pistetään vieraalle hoitoon (vaikka ei nyt ehkä ihan vieras ole kyseessä, mutta eihän Ansa ole tavannut kasvattajaa sitten luovutusiän, eikä ole säännöllisesti yhteydessä tähän) ihan muuten vain vaatii ehkä hieman vielä selvennystä ja perusteluja.
Olen aika tarkka muutenkin muun muassa noista tavoista miten meidän koiraa koulutetaan ja niiden on oltava yhteydessä siihen mitä ja miten me tehdään/toimitaan. Mietin tuon torstain jälkeen sitäkin, että kun jotkut antavat koiransa toiselle koulutettavaksi johonkin kisoihin niin en varmaan kyllä ikinä itse pystyisi samaan. Meille koira on perheenjäsen, eikä mikään kilpailuväline parempaan suoritukseen, jota vieras ihminen treenaa. Kyllä minulle on tärkeää tietää mitä koiralleni a)on tehty b)tehdään c)miten d)miksi , jotta voin toimia sen kanssa paremmin. On paljon ihmisiä joilla on kokemusta enemmän koirista ja jotka osaavat auttaa vaikka itsekin työskentelen koirien kanssa, näen päivittäin erilaisia koiria ja koulutan koiria (tai heidän omistajiaan). Oman koiran kanssa kaikki tuntuu olevan aina niin erilailla.
On muutenkin eri asia tietenkin tuollaiset resque koirat, joista ei tiedä miten ne ovat joutuneet elämään ja miten niitä on kohdeltu, mutta jos minulla on vara valita oman koirani kohdalla jonka olen pentuna ottanut, niin totta kai käytän tilaisuutta hyödykseni ja otan opikseni. On paljon hyviä kouluttajia, kasvattajakin varmasti (tosin en ole ikinä itse asiassa nähnyt miten hän kouluttaa koiriaan nyt kun näin tarkkaan mietin) ja mielelläni seuraan koulutusta ja otan oppia, vaikka niin että joku muu tekee koirani kanssa jotain, mutta silloin se on aina molemminpuolista, vuorovaikutuksellista toimintaa eikä sitä että joku muu tekee jotain koiralleni selkäni takana. Koen, että siitä kun seuraan toisen toimintaa, vaikka se olisi sellaista mitä joku tekee koirani kanssa, opin aivan järjettömän paljon ja se on todella hyödyllistä, enkä haluaisi sen ns.”hiljaisen tiedon” menevän hukkaan mitä joku kokeneempi voi antaa.
Istun tällä hetkellä junassa matkalla pohjoiseen tapaamaan kaveriani, joten on hyvää aikaa kirjoittaa. Vielä kun saisin nettilinjat toimimaan niin, että pääsisin läppäriltäkin internjettiin niin avot.
Noista koirakursseista tuli vielä mieleeni muuten se, että olen varmaan hirmuisen kranttu ja vaativa Ansan kanssa kun olen selaillut ja miettinyt kaikenmoisia kursseja mihin voisimme käydä, muutama ihan potentiaalinen yritys, joka tarjoaa palveluitaan niin on toki, mutta ei mitään sellaista mikä olisi vakuuttanut täysin. Pirkanmaallakin noiden koirafirmojen määrä on lisääntynyt ihan kivasti (vai pitäisikö sanoa kauhistukseksi, noin kilpailullisesti) viimeisen vuoden aikana aika reilusti. Laatu onkin sitten eri asia, itse ainakin haluaisin tietää firman pitäjästä että missä hän on oppinsa saanut ja minkälaista koulutus on, jotta osaan valikoida parhaiten tarpeisiini sopivan palveluntarjoajan.
(Kirjoitettu maanantaina
...jatkoa keskiviikolta)
Ansa tuossa tulla rojahti syliini, taas pienen pieni sylikoira haluaa huomiota.
Kaverini Sanna oli tänään käymässä sekarotuisen Veera -koiransa kanssa. Tulivat sisälle ja Ansa mokoma komensi sitä 2 tuntia, voi Veera rukka. Veera teki kaikkensa rauhoittaakseen Ansaa, mutta tuo meidän puupää ei tajunnut yhtään toisen rauhoittavista signaaleista ja elekielestä. On Ansa sentään oman perheen koirien elekieltä oppinut lukemaan ja ymmärtää kun Luru komentaa kauemmas tmv., mutta noihin vieraisiin koiriin se ei oo vielä ymmärrystään lykännyt. Tai en mä tiiä, alkaa loppuun ideat sen kanssa kun melttoo vaan ja vaikka kuinka jättäis huomiotta tai komentais niin mikään ei tunnu auttavan. Päätti puolustaa pikkukoiriakin Veeralta ja sekin ihan turhaan.
Kun oltiin mettässä ulkona niin ei ollut mitään ongelmaa, mutta sisällä. Kun ollaan oman porukan kesken niin Ansa on superrauhallinen ja ihana, nukkuu ja muuta mut sit kun tulee vieraita niin on ihan järkyttävän rasittava louskuttaja. Syy? EN tiedä.
Mutta mä lähen viemään Ansulia ja pikkusia ulos nyt kun tää iso rotjake makaa mun sylissä vinkumassa.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Ikuinen koulutusongelma
*syvä huokaus*
Olen pettynyt erään isomman "snausterirodun" keskustelufoorumin antiin. Sain suunnilleen tappotuomion siellä, esitettyäni hieman pehmeämpiä ja koiralähtöisempiä vaihtoehtoja muun muassa koiran karkailemisongelmaan sekä hihnassa vetämiseen.
Liityin kyseiselle foorumille vasta viime viikolla ihan vain sen takia, että halusin lisätietoa kyseisestä rodusta (haaveilemme itse ko. koirarodusta) . Lueskeltuani mielestäni mielenkiintoisia viestilistoja ajattelin ehdottaa hieman koiraystävällisempiä toimintatapoja muutamaan viestiketjuun, koska useat kirjoittajat kyseisellä foorumilla olivat nk. vanhakantaisen koirakoulutuksen ystäviä.
Koira pitäisi selättää (perinteinen johtajuusideologia jota itse henkilökohtaisesti vastustan jyrkästi), huutaminen ja rähjääminen sekä eri kirosanojen hokeminen jotenkin muka parantaisi tai tehostaisi koulutusta tai asian perille menoa.
Aivan kuin iso koira olisi sen kummallisempi koulutettava kuin pieni koira tai että iso koira tarvitsee fyysistä väkivaltaa ja johtajuuta enemmän kuin pieni. Kirjoittajat viittasivat siihen, että minulla on todennäköisesti pieniä koiria koska puhun niin pehmeitä, mutta sitä en toden totta ymmärrä mikä tekee pienten koirien kouluttamisesta niin paljon helpompaa kuin isojen.
Jokaisella koiralla on rotuun tai kokoon katsomatta omat kommervenkkinsä ja jokainen tarvitsee oman henkilökohtaisen koulutussuunnitelmansa. Toki jokainen koira tarvitsee kouluttaa eritavalla, sitä en kielläkään... En silti jaksa uskoa siihen, että tähän tarvitsisi missään määrin kuulua yhtään ollenkaan fyysistä koskemista (väkivaltaa, alistamista tmv.) tai huutamista tai muitakaan perinteisiä vanhakantaisia koiran koulutusmetodeita.
Eikä koulutusmetodini tai toimintatapani perustu pelkästään kirjallisuuteen vaan olen saanut maistaa näitä "ongelmakoiria" ihan riittämiin omasta takaa. Eli en todellakaan keksi aivan tyhjästä hatusta näitä asioita vaan kaikelle on yleensä kantava pohja, perustelu ja selitys, joka on mielestäni hyvin looginen ja pohjautuu koiran luontaisen käyttäytymisen tuntemiselle.
Tämähän tässä pehmeämmässä ideologiassa on mielestäni parasta, se on loogista ja kaikelle on järkeenkäypä perustelu ja selitys, ei tarvitse miettiä että "mitä hyödyn siitä että heitän koirani selälleen, mitä se siitä ymmärtää ja mitä se merkitsee meidän suhteellemme".
.........................................................................................................................................
Mutta arkipäiväisempiin asioihin ja omiin koiriimme...
Mökö on ollut viimeiset pari päivää todella mahdoton Teiskossa. Ilmeisesti jollain naapurin nartulla on mehevät juoksut kun pojan pää on hieman sekaisin ja se on tahtonut karkailla pihasta täysin korvattomana nenä maassa kohti kyseistä taloa jossa juoksuinen narttu asuu. Eilenillalla sain hakea sen jo puolesta välistä mäkeä ennen kuin se kiinnitti mitään huomiota minuun. Saati sitten, että pari kertaa sen keskittymistä sain houkutella ennen kuin edes lähti mukaani kotiin asti kun aina löytyi matkalta jotain parempaa.
Pitäisi ehkä leikkauttaa tai jotain... Tuolloin ei ainakaan olisi jatkuvaa juoksuongelmaa meidän perheen koirien narttujen suhteen, eikä tarvitsisi pelätä kylälle vieraiden naisten pariin karkailemista. Muuten kun Mökö on tosi nätisti pihassa ja tottelee luoksetulo käskyä ja haluaa pysytellä lähettyvillä.
Olen pettynyt erään isomman "snausterirodun" keskustelufoorumin antiin. Sain suunnilleen tappotuomion siellä, esitettyäni hieman pehmeämpiä ja koiralähtöisempiä vaihtoehtoja muun muassa koiran karkailemisongelmaan sekä hihnassa vetämiseen.
Liityin kyseiselle foorumille vasta viime viikolla ihan vain sen takia, että halusin lisätietoa kyseisestä rodusta (haaveilemme itse ko. koirarodusta) . Lueskeltuani mielestäni mielenkiintoisia viestilistoja ajattelin ehdottaa hieman koiraystävällisempiä toimintatapoja muutamaan viestiketjuun, koska useat kirjoittajat kyseisellä foorumilla olivat nk. vanhakantaisen koirakoulutuksen ystäviä.
Koira pitäisi selättää (perinteinen johtajuusideologia jota itse henkilökohtaisesti vastustan jyrkästi), huutaminen ja rähjääminen sekä eri kirosanojen hokeminen jotenkin muka parantaisi tai tehostaisi koulutusta tai asian perille menoa.
Aivan kuin iso koira olisi sen kummallisempi koulutettava kuin pieni koira tai että iso koira tarvitsee fyysistä väkivaltaa ja johtajuuta enemmän kuin pieni. Kirjoittajat viittasivat siihen, että minulla on todennäköisesti pieniä koiria koska puhun niin pehmeitä, mutta sitä en toden totta ymmärrä mikä tekee pienten koirien kouluttamisesta niin paljon helpompaa kuin isojen.
Jokaisella koiralla on rotuun tai kokoon katsomatta omat kommervenkkinsä ja jokainen tarvitsee oman henkilökohtaisen koulutussuunnitelmansa. Toki jokainen koira tarvitsee kouluttaa eritavalla, sitä en kielläkään... En silti jaksa uskoa siihen, että tähän tarvitsisi missään määrin kuulua yhtään ollenkaan fyysistä koskemista (väkivaltaa, alistamista tmv.) tai huutamista tai muitakaan perinteisiä vanhakantaisia koiran koulutusmetodeita.
Eikä koulutusmetodini tai toimintatapani perustu pelkästään kirjallisuuteen vaan olen saanut maistaa näitä "ongelmakoiria" ihan riittämiin omasta takaa. Eli en todellakaan keksi aivan tyhjästä hatusta näitä asioita vaan kaikelle on yleensä kantava pohja, perustelu ja selitys, joka on mielestäni hyvin looginen ja pohjautuu koiran luontaisen käyttäytymisen tuntemiselle.
Tämähän tässä pehmeämmässä ideologiassa on mielestäni parasta, se on loogista ja kaikelle on järkeenkäypä perustelu ja selitys, ei tarvitse miettiä että "mitä hyödyn siitä että heitän koirani selälleen, mitä se siitä ymmärtää ja mitä se merkitsee meidän suhteellemme".
.........................................................................................................................................
Mutta arkipäiväisempiin asioihin ja omiin koiriimme...
Mökö on ollut viimeiset pari päivää todella mahdoton Teiskossa. Ilmeisesti jollain naapurin nartulla on mehevät juoksut kun pojan pää on hieman sekaisin ja se on tahtonut karkailla pihasta täysin korvattomana nenä maassa kohti kyseistä taloa jossa juoksuinen narttu asuu. Eilenillalla sain hakea sen jo puolesta välistä mäkeä ennen kuin se kiinnitti mitään huomiota minuun. Saati sitten, että pari kertaa sen keskittymistä sain houkutella ennen kuin edes lähti mukaani kotiin asti kun aina löytyi matkalta jotain parempaa.
Pitäisi ehkä leikkauttaa tai jotain... Tuolloin ei ainakaan olisi jatkuvaa juoksuongelmaa meidän perheen koirien narttujen suhteen, eikä tarvitsisi pelätä kylälle vieraiden naisten pariin karkailemista. Muuten kun Mökö on tosi nätisti pihassa ja tottelee luoksetulo käskyä ja haluaa pysytellä lähettyvillä.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Aloin tänään kehittelemään ideaa päässäni Dogwitin omasta sisäiseen käyttöön (asiakkaille) tarkoitetusta oppimisympäristöstä/keskustelupalstasta. Siitä voisi olla huomattavaa hyötyä sekä omassa ammatillisessa kehittymisessä että asiakkaiden yksilöllisessä ja kattavassa palvelemisessa. Mutta mutta, pitää työstää ajatusta juhannuksen aikana ja katsoa löydämmekö me Dogwitille oman ja toimivan ratkaisun...
Luru on juoksujen takia hoidossa joten olemme voineet keskittyä Mökön kanssa olemiseen. Nyt haluaisin vielä vain valokuvata Mökön yksin oloa kun kerta kamerankin saimme lainaan. Täällä on kuitenkin ollut harvinaisen siistiä ja Mökö on tuntunut rauhallisemmalta kun tulen kotiin. Vielähän hänen pulttinsa toki nousevat sisääntulovaiheessa ylikierroksille, mutta Mökö ei yksinään hauku läheskään niin kuin koirat olisivat kaksin.
Olen todella tyytyväinen Mökön viime päiväiseen ulkokäyttäytymiseen, se on kulkenut liki kuin unelma. Iltalenkin aikana koira ei kertaakaan haukkunut ei ohikulkeville koirille, ihmisille kuin pyörillekään. Parissa kohtaa Mökö selvästi oli "joutumassa tilanteeseen" kun ohitimme erään miehen, mutta se reagoi merkkiääneen kuitenkin hyvin ja pääsimme ohi tilanteesta ennen kuin se laukesi. Eli Mökö selviytyi hienosti ja oppi pääsemään tilanteista yli.
Mökö kulki lenkin ajan pääsääntöisesti täysin löysällä remmillä kahta pientä nykäisyä lukuunottamatta joista se äkkiä palasi ottamaan kontaktia minuun. Palkitsin usein koiraa ja kehuin sitä rauhallisella äänellä sen ajan kun se kulki nätisti. Koska en itse hoppuillut vaan kävelimme kiireettömästi, rauhoitti varmasti myös koiraa.
Meidän ohitustilanteemme alkavat pikkuhiljaa sujua, on mahtavaa kun välillä pystyy keskittymään täysillä yhteen koiraan eikä tarvitse miettiä joka kerta vuorojärjestystä tai oman ajan riittävyyttä. Rauhassa hyvä tulee!
Kysyin tänään erästä Rakkaiden Haukkujen koulutusohjaajakurssilla ollutta naista pitämään meille koiratanssikurssia, mutta saa nähdä nyt miten käy...
Olen nyt ainakin ajatellut, että voisimme joku kurssikerta kuvata koiria ja ohjaajia ja käyttää näitä videoita hyödyksi oman oppimisemme seuraamisessa. Joka tapauksessa minun tulee pitää oma opetusnäytteeni jostain aihealueesta ja tätä varten toivoisinkin, että saisimme kuvata jonkun arkitottelevaisuuden alkeiskurssin kerroista.
Tutustuin illan aikana Veli-Matti Ahosen naksutinkoulutussivustoon
http://www.freewebs.com/klikki/
Sivustolta löytyy myös oivia operantin koulutuksen menetelmiä videoina, joten suosittelen tutustumaan niihin. Videoklipit havainnollistavat monia oppimistilanteita ja -menetelmiä. Erittäin mielenkiintoista ja hyödynnettävää. Olenkin menossa seuraamaan miehen pitämää kurssia tässä heinä-elokuussa, joten voin raportoida sieltäkin kuulumisia.
Luru on juoksujen takia hoidossa joten olemme voineet keskittyä Mökön kanssa olemiseen. Nyt haluaisin vielä vain valokuvata Mökön yksin oloa kun kerta kamerankin saimme lainaan. Täällä on kuitenkin ollut harvinaisen siistiä ja Mökö on tuntunut rauhallisemmalta kun tulen kotiin. Vielähän hänen pulttinsa toki nousevat sisääntulovaiheessa ylikierroksille, mutta Mökö ei yksinään hauku läheskään niin kuin koirat olisivat kaksin.
Olen todella tyytyväinen Mökön viime päiväiseen ulkokäyttäytymiseen, se on kulkenut liki kuin unelma. Iltalenkin aikana koira ei kertaakaan haukkunut ei ohikulkeville koirille, ihmisille kuin pyörillekään. Parissa kohtaa Mökö selvästi oli "joutumassa tilanteeseen" kun ohitimme erään miehen, mutta se reagoi merkkiääneen kuitenkin hyvin ja pääsimme ohi tilanteesta ennen kuin se laukesi. Eli Mökö selviytyi hienosti ja oppi pääsemään tilanteista yli.
Mökö kulki lenkin ajan pääsääntöisesti täysin löysällä remmillä kahta pientä nykäisyä lukuunottamatta joista se äkkiä palasi ottamaan kontaktia minuun. Palkitsin usein koiraa ja kehuin sitä rauhallisella äänellä sen ajan kun se kulki nätisti. Koska en itse hoppuillut vaan kävelimme kiireettömästi, rauhoitti varmasti myös koiraa.
Meidän ohitustilanteemme alkavat pikkuhiljaa sujua, on mahtavaa kun välillä pystyy keskittymään täysillä yhteen koiraan eikä tarvitse miettiä joka kerta vuorojärjestystä tai oman ajan riittävyyttä. Rauhassa hyvä tulee!
Kysyin tänään erästä Rakkaiden Haukkujen koulutusohjaajakurssilla ollutta naista pitämään meille koiratanssikurssia, mutta saa nähdä nyt miten käy...
Olen nyt ainakin ajatellut, että voisimme joku kurssikerta kuvata koiria ja ohjaajia ja käyttää näitä videoita hyödyksi oman oppimisemme seuraamisessa. Joka tapauksessa minun tulee pitää oma opetusnäytteeni jostain aihealueesta ja tätä varten toivoisinkin, että saisimme kuvata jonkun arkitottelevaisuuden alkeiskurssin kerroista.
Tutustuin illan aikana Veli-Matti Ahosen naksutinkoulutussivustoon
http://www.freewebs.com/klikki/
Sivustolta löytyy myös oivia operantin koulutuksen menetelmiä videoina, joten suosittelen tutustumaan niihin. Videoklipit havainnollistavat monia oppimistilanteita ja -menetelmiä. Erittäin mielenkiintoista ja hyödynnettävää. Olenkin menossa seuraamaan miehen pitämää kurssia tässä heinä-elokuussa, joten voin raportoida sieltäkin kuulumisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
