tiistai, 17. maaliskuuta 2009

Ansan komea maahan meno

Ansa onnistui tänään ensimmäistä kertaa tarjoamaan sitä mitä olen jo usean viikon ajan halunnut, ilman houkutteluja tai yhtään mitään. Kaunis maahan meno eikä mitää "pingviini" kumarruksia niin kuin tähän astiset maahanmeno harjoituksemme ovat olleet. Hyvä Ansa. Hieman on hiomista asennossa, välillä meni tosi nätisti suoraan, toisinaan takapää vinoon, mutta maahan joka tapauksessa. Olen ylpeä koirasta, ihana olento =)
ALoitettiin myös kosketusalustaa muutamia kertoja.

ANsa on muuten kohtuuhyvin sisäsiistiksi oppinut. Koiran punkalle pari kertaa tullut pisu joskus työpäivän aikana, mutta eipä juuri muutoin. Fiksu tyttö kaikin puolin!

Kiukuspäissäni lähdin kolmen koiran kanssa ulos kun Mikaa laiskotti. Oltiin tuolla LAhdentien toisella puolella on ihana tie menee "maaseudun rauhassa". Miten se onkaan aina niin, että kun sinne menee niin ketään näy mailla halmeilla, ihana rauha juoksuttaa koiria vapaana ja kaikkea. Koirat menivät nätisti ja muutamaa solmua lukuunottamatta selvisin 3 johdon ja 3 koiran kanssa yksin ihan siedettävän kivasti. No, eikös sieltä alkanut joka tuutista tulemaan ihmisiä ja koiria kun käännyttiin takaisinpäin matkataksemme takaisin kotiin. No, pikkasen tuli kommenttia koirilta suuntaan ja toiseen, Ansakin mokoma pöhisee syvältä.

0 kommenttia: